Perjantain pelastussuunnitelma
Oi perjantaita. Täytyy myöntää, että takana on monta huonosti nukuttua yötä, päänsärkyaamua ja sumuoloa. Kaikesta tästä johtuen päivät ovat sisältäneet niin hallitsematonta kiukkua ja turhautumista, etten ole pysynyt enää edes laskuissa mukana. Ehkä mä joskus sen teleporttausnapin jostain löydän, jolla pääsen mahdollisimman kauas muista elävistä, kun mulle iskee tämmöiset päivät. Vaikka haluan aina tsempata itseäni olemaan rauhallisesti ja mieli tyynenä, ei se väsyneenä yllättäen tunnukaan yhtään niin helpolta projektilta kuin mitä sen ääneen sanominen on.
Väänsin tänään hiki hatussa ensi viikon duuneja valmiiksi, jotta voisin viettää koneetonta elämää Helsingissä, hoitaa siellä vain pakolliset tapaamiset ja nauttia loppuajan kahviloista sekä ihanista ystävistäni. Monta päivää on mennyt olotilojen puolesta niin, etten ole taas tiennyt itkeäkö, huutaako vai päästelläkö suustani jotain vielä voimallisempaa. Kun tuijottaa yökolmeen asti kattoa ilman tietoa siitä, koska nukahtaa niin ei päivisin paljoa naurata. Tein tänään duuneja kahteen asti Maccini näyttöä tuijotellen ja kameralla leikkien, mutta päädyin lopunviimein siihen, että jos en nyt ihan oikeasti saa ajatuksiani muualle, poksahdan paikalleni.
Onneksi jotain olen oppinut stressinhallinnan suhteen, se on tämä: kun megalomaaninen reissu-, työ-, ja yleinen seinienkaatumisstressi alkaa näyttää hyvin todennäköiseltä vaihtoehdolta, täytyy itsensä pakottaa irti tuosta tilanteesta. Mietin koneeni äärellä lyhyesti mitä haluaisin juuri nyt eniten, jos mun ei olisi pakko tehdä senhetkisiä asioita. Sain vastauksen ja pian facebook-seinääni koristi lause Tää lopettas duunit just nyt ja lähtis sushille. Siellä odottakoot kuvankäsittelyt, keskeneräiset tekstit, pakkaaminen, pyykkääminen ja tekeillä olevat listat lääkärille.
Hautauduin khakinväriseen pipooni, painoin kuulokkeet korviini, kuuntelin Maria Menan Power Trip Balladia ja Discoveryn Swing Treetä tallustaen hitain askelin kaupunkiin. Sillä hetkellä, kun kaikkeni antaneena astuin Kauppayhtiölle ja sain tilattua maailman parhaan sushiannoksen, aloin käydä rennommalla. Perjantai alkoi tuntua ihan inhimmilliseltä päivältä ja oli ihanaa syödä jossain muualla kuin kotona, jossa minua olisi mulkoillut vain viime reissun jäljiltä purkamaton matkalaukku. Erävoitto yksi.
Kotona vielä pitkä lämmin suihku, Flow-kosmetiikan kuorinta, kasvoille Weledan villiruusunaamio ja päälle käytössä pehmoiseksi kulunut kylpytakki. Pieni nainen oli niin valmista kauraa, että päätin antaa päiväunille mahdollisuuden. Uinahdin koira kainalossa sohvan uumeniin pieneksi hetkeksi ja kun heräsin, kaikki oli totaalisen hyvin.
Sanoin ystävälleni tänään, että vaikeinta tässä kilpirauhas/lisämunuais-hässäkässä on se, että mulla on terveen ja energisen ihmisen mieli, mutta mun kroppa on asiasta selkeästi eri mieltä. Haluaisin vastata kaikkeen kyllä ja tehdä kuten ennenkin, mutta ennen kuin huomaankaan antaa kroppani vahvaa et todellakaan tee mitään turhaa-signaalia. Ja niin, hyvä että antaa. Mun tärkein tehtävä on nyt kuunnella kehoni viestejä.
Tästä perjantaista tuli paljon parempi kuin osasin aamusumussani kuvitella. Hyvää yötä te kaikki siellä, tällaista oli mulla mielen päällä tänään, mutta rauha on palannut Napapiirille ainakin yhden kääpiön kotiin <3