Simppeli sitruunakakku
Keväiset auringonsäteet ovat vihdoin alkaneet tarttua myös mielen syvimpiin sopukoihin ja alan uskoa siihen, että kesä ja sen positiiviset lieveilmiöt ovat todella saapumassa myös Napapiirille. Kesällä aion koota useaan kertaan ystävät ympärille, kävellä mahdollisimman paljon avojaloin ja valmistaa lämpimien iltojen piknikille tätä raikasta sitruunakakkua. Villin keltaisten sitruunoiden happamuus on taltutettu, lempeästi.
Olen hamuillut raikkaiden ja kevyiden raakakakkujen perään niin pitkään kuin muistan. Omalla kohdallani pähkinätön ruokavalio on tehnyt todella hyvää ja nautin siitä, että jälkiruoissa on saanut oikeasti käyttää mielikuvitustaan. Huomaan, että minulla on nykyään raakajälkkäreiden jälkeen oikeasti freesi olo ja se tuntuu vallankin mukavalta. Ja vaikka nirso olenkin, en ole ilokseni joutunut heittämään vielä yhtäkään pähkinötäntä luomustani roskakorin halailtavaksi.
Tämä kakku on valmistettu 18 cm irtopohjavuokaan. Pohja on valmistettu luomukaurahiutaleista, mutta voit halutessasi korvata ne esimerkiksi kookoshiutaleilla. Pidä silloin kuitenkin huoli siitä, että lopetat blendaamisen ajoissa, jottei lopputulos muistuta kookosvoita.
Keksipohja
2 dl kaurahiutaleita
4 rkl kookosöljyä sulatettuna
5 tippaa steviaa (ei pakollinen)
Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, sula kookosöljy ja stevia-tipat hyvin sekaisin. Pohja pysyy kuitenkin paremmin koossa, jos kuitenkin ensin blendaat kaurahiutaleet jauhoiksi ja sekoitat sitten sekaan kookosöljyn ja stevia-tipat. Suosittelen tätä jälkimmäistä tapaa näin jälkiviisaana, huomaatte kuvista kyllä miksi.
Taputtele kaurapohja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja siirry valmistamaan sitruunatäytettä.
Sitruunatäyte
2 kypsää avokadoa
1,5 dl luomusitruunoista puristettua mehua
1 kypsä päärynä ilman kuoria
1 dl kookosöljyä sulatettuna
1 dl kookospalmusokeria
2 rkl psylliuminsiemeniä (kokonainen)
1,5 rkl lesitiinijauhetta
0,5 dl tocotrienols-jauhetta
Kuori avokadot ja päärynä. Purista sitruunoista mehut ja mittaa ohjeessa mainittu määrä blenderinkannuun. Lisää sitten kaikki muutkin ainekset blenderiin ja aja sitruunatäyte tasaiseksi. Kaada täyte kaurapohjan päälle ja laita pakastimeen jähmettymään tunniksi tai kahdeksi.
Kakku on ehdottomasti parhaimmillaan, jos se saa maustua pakastimesta ottamisen jälkeen vielä vuorokauden jääkaapissa. Jos sinulla siis ei ole aivan välitön tarve iskeä hampaitasi tähän keväiseen sitruunakakkuun, suosittelen odottamaan hetkisen. Lopputulos hurmaa.
Ps. Ainiin, en postannut viikonloppuna lupaamaani Nousevan Myrskyn korupostausta. Se nimittäin on tulossa heti kun tämä hajamielinen löytää nuo hurmaavat korviksensa kuvausta varten! Sanokaa mun sanoneen, että tällä menolla hukkaan joku kaunis päivä vielä itsenikin… :D Aurinkoa maanantaihin!