Eilamari

Eilamari

Olen lähes valmis adoptoimaan itselleni mummon. Eilamarin gluteeniton Hertta-ruisleipä maistuu juuri sille, mille mummolapäivä kaikissa lapsuuden illuusioissa nyt vain voi maistua.  Poikkesin tänään ystäväni Even kanssa Vesalan luomukaupassa Rovakadulla ja olimme melkein poistumassa putiikista tyhjin käsin, kunnes kaupan omistaja Tarja teki meille pienen esittelykierroksen. Kun erään hyllyn kohdalla samassa lauseessa kuuluivat sanat gluteeniton ja ruisleipä, olin aika […]

2.

2.

Otsikko kuvastakoon tänään yksinkertaisten asioiden kauneutta. Aina ei tarvitse sekoittaa 10 eri raaka-ainetta saadakseen herkkua — ja varsinkin työpäivinä tällainen keskinkertaisuus riittää mainiosti 🙂 Harrastan keittiössä arkena nk. iisikilleri-reseptejä, joissa ei turhaan vouhkailla, mutta saadaan silti aikaan maistuvia juttuja. Iisikilleri hedelmäjälkkäri 0,5 Cantaloupe-meloni  0,5 tl vaniljaa Pilko meloni paloiksi, laita vanilja sekaan ja huiskuta sekaisin […]

Makuvettä

Makuvettä

Haluaisin vinkata yhdestä näennäisesti pienestä, mutta kuitenkin joka aamua ilahduttavasta käytännön asiasta, nimittäin makuvedestä.  Tarvitset: pari kourallista tuoreita sitruunamelissan ja/tai vahvan mintun lehtiä puolikas luomusitruuna viipaleina  (lähde)vettä haluamasi määrä Makuveden voi tehdä oikeastaan mistä tahansa tuoreesta. Mulla tuli heti erilaisista vaihtoehdoista mieleen sellainen kesäinen mansikka-sitruunamelissa-versio 🙂 Itse teen makuveden jo illalla valmiiksi tekeytymään ja jätän […]

Rollon parhaat mestat OSA-1: Mandragora

Rollon parhaat mestat OSA-1: Mandragora

Ajattelin koostaa teille rovaniemeläisille ja Rovaniemelle matkaaville tällaisen sarjan paikoista, joissa on pakko käydä, jos täällä visitteeraa edes päivän 🙂 Suloiseen napapiirillä sijaitsevaan kaupunkiimme kun on tupsahtanut ihanilla yrittäjillä varustettuja ekoliikkeitä jo muutamia! Aloitetaan paikasta, jossa käyn joskus jopa useita kertoja viikossa ostoksilla ja jonne tekee aina mieli mennä. Blogauksen lopussa on lahja teille mahtaville […]

KOTILO

KOTILO

24-vuotias hirviömäisen vaatekaapin piinaama muoti-ihminen pääkaupunkiseudulta. Olen valmistunut muotisuunnittelijaksi vuonna 2014, ja aloitin sen jälkeen liiketalouden opinnot. Muoti ja ihmisten persoonallinen tyyli ovat lähellä sydäntäni, ja siksi kirjoittelen omasta tyylistäni ripauksella huumoria ja mieleen putkahtavia ajatuksia. Blogillani on kuitenkin myös toinen tarkoitus – se toimii henkireikänä vaatekaapinnujerrusprojektissani. Tavoitteenani on saada vaatemäärääni kuriin ja rakastaa joka ikistä vaatetta kaapissani – ilman asukriisejä.

My name is brown, coco brown

My name is brown, coco brown

Bongasin facebookissa Jenni Today:n blogiin ja sieltä löytyneeseen houkuttelevaan suklaabrownie-ohjeeseen. Olen elänyt pienen pienillä pähkinämäärillä viimeiset kolme kuukautta — ei vain uppoa. Jos sulla on samanlainen överi, suosittelen testailemaan tätä reseptiä, joka ei edes maistu raa´alle. Tuplasin taikinan määrän ja muutin alkuperäistä ohjetta hieman. Tässä lopputulos: Suklaabrowniet  (n. 10 palasta) 3 dl raakakaakaota 0,5-0,75 dl […]

Teen, siis olen?

Teen, siis olen?

Jos ihmettelette blogihiljaisuuttani, niin se voi selittyä sillä että olen ollut viettämässä hyvällä omallatunnolla elämääni ilman tietokonetta. Tällä viikolla olen mennyt  eteenpäin päivän kerrallaan ilman turhia velvoitteita ja tehnyt tärkeitä asioita läheisteni kanssa (kuten juhlinut hääpäiväämme). Kerännyt ehkä vähän inspiraatiota kirjoittamiseen, koska aivotyökentely on ollut yritysjuttujen kanssa viime aikoina niin intensiivistä, että nuppi huutaa iltaisin tyhjyyttä. HaLo […]

Girl thing.

Girl thing.

Perjantaina jäi esittelemättä vielä kaksi muuta Lily Lolo-ostosta. Ne ovat lähempänä niitä maanläheisiä värejä, joita normaalistikin käytän arkimeikissäni. #1 Green Opal Tämä minttuinen sävy ei kolahtanut kovin paljoa, mutta lähti hurjan hyvän alennuksen vuoksi mukaani. Jaana herätti taas ahaa-elämyksieni määrää muistuttamalla siitä, että mineraaliluomivärejä voi miksailla keskenään. Miksen ole muistanut tätä aiemmin? Green Opal pääsee […]