Koiravauvakuplassa

Heräsin tänä aamuna siihen, että kuulin säälittäviä minihaukkuja sekä murinaa eteisestä. Nousin ylös ja syy selvisi pian: koiravauva oli löytänyt peilikuvansa. Meille muutti eilen 1,4 kilon edestä koiranpentua eikä Riemu-herran energianmäärästä ole mitään epäselvyyttä ainakaan ensimmäisen päivän ja yön kokemuksella.

Yö meni aika levottomasti, kun pienellä ei ollutkaan enää omaa emoa tukena ja turvana. Valojen sammuessa olisi vielä tehnyt mieli leikkiä ja ennen kaikkea kiusata Topia. Nukuin itse tämän takia aika pätkissä ja Topikin lähti pari kertaa yön aikana pentua maanpakoon. Vaan aamulla kun heräsin, odotti melkoinen yllätys: sängyn viereisillä tyynyillä nuo kaksi nukkuivat yhdessä — Topi alimmaisena ja Riemu isoveljen selän päällä poikittain… Toivoa siis on 🙂 

Topin mielestä koiravauvan tulo on aihe mökötykselle, vaikka toisaalta kaikki rakkaus ja huomio multa kelpaakin. Vähän pitää silti protestoida ja olla tottelematon, koska reviirille on tuotu tuollainen riiviö, joka haluaisi vain kölliä vieressä, varastaa kanankaulat ja purra kaverin häntää… 

Ensikohtaaminen kotipihalla. Pikkuveli otettiin vastaan häntä huiskien, mutta aika tiukasti paimentaen. Freelancerina olemisessa on puolensa, kun taloon muuttaa koiravauva — on enemmän aikaa olla läsnä ja antaa sitä tukea ja turvaa, jota pieni kovasti nyt tarvitsee. Kyseessä on meille molemmille ensimmäinen pentu, joten opeteltavaa riittää, jotta kaverista saadaan yhteiskuntakelpoinen tyyppi :)

Nyt tuo termiittikin väsähti ja koitti päiväuniaika. Kolmen tunnin yöunilla mun fiilis on kyllä vähintäänkin yhtä väsynyt kuin tuon penkkini alla nukkuvan pikkukaverin.