Mitä hyvinvointibloggaajan tulee olla?
Siinäpäs kysymys, jota olen pohtinut hyvin usein ja johon on aika vaikeaa löytää yhtä oikeaa vastausta. Olen alkanut kirjoittaa tätä juttua jo syyskuussa. Se, että tämä postaus näkee vihdoin päivänvalonsa voi kertoa ainakin siitä, että johonkin lopputulemaan olen asian pohtimisen kanssa päätynyt.
Moniko meistä on täydellisen terveyden perikuva? Helpompi lienee vastata siihen, moniko meistä haluaisi olla täydellisen (tai edes kohtuullisen) terveyden perikuva — käsiä nousisi ylös varmasti paljon suuremmalla volyymilla kuin ensimmäisen kysymyksen kohdalla. Mun bloggaaminen on startannut alunperin niinkin ikävän asian kuin kroonisen migreenin vuoksi. Se on tuonut minut opiskelemaan itsenäisesti kaikkea mahdollista terveyteen, ruokavalioihin sekä hyvinvointiin liittyviä asioita. Pidän niistä todella ja olen välillä jopa kiitollinen migreenille siitä että se tajusi puhjeta ajoissa. Ai miksi?
Ennen migreenin puhkeamista olin erittäin säntillinen, ylitunnollinen muiden ehdoilla elävä ihminen, joka teki paljon paljon kaikkea eikä kalenteristani löytynyt puolta tuntia enempää vapaa-aikaa. Kyllä te tiedätte, olen tästä niin monesti puhunut. Huolehdin kyllä muista, mutta en muistanut huolehtia itsestäni. Koenkin että migreeni oli kehoni tapa kertoa hieman väkivaltaa käyttäen jääräpäiselle itselleni, että nyt tyttö jotain rotia tähän hommaan. Että jos et muuten ala pikkuhiljaa pysähtyä, niin minä pysäytän sinut. Niin kävikin.
Blogini on perustunut alunperin ruokaan, ruokavalioihin ja niillä tehtäviin ihmistesteihin itselläni. Se miksi viime aikoina mun blogissa ei ole näkynyt kovin paljoa ruokavalioon liittyviä juttuja on kuitenkin siinä, etten aina itsekään tiedä mitä pitäisi syödä. Siis tottakai perusasiat ovat hanskassa ja esittämäni faktat ovat käytössä omassa elämässänikin kylmäpuristetuista öljyistä supereihin ja gluteenittomaan ruokavalioon. Fakta kuitenkin on se, että viime kesän homekämppä teki jälleen tehtävänsä ja kärsin aika mittavista imeytymisongelmista — en voi syödä esimerkiksi raakaruokaa kovin suurissa määrin. Lääkäri Päivi Mäkeläisen mukaan taas 75% raakaruoka olisi ideaaliruokavalio kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle. Vähän ollaan siis tällaisessa tienristeyksessä, jossa ei tiedä mitä tehdä. Koska blogini on perustunut aina faktojen lisäksi hyvin vahvasti myös itsensä ja oman kehon kuunteluun, teen niin. Näiden asioiden takia menen nyt Antioksidanttiklinikalle selvittämään asioita perin pohjin. Luulen, että teetätän keväällä vielä laajan ruoansulatusanalyysin, jotta tämä vyyhti saadaan purettua osiin ja päästään korjaamaan vahinkoja.
Tämä kaikki tähän mennessä kirjoitettu on ollut pohjustusta otsikon kysymykselle. Mitä hyvinvointibloggaajan tulee siis mielestäni olla? Olen ajatellut vastaukseksi omalla kohdallani sen, että hyvinvointibloggaajana hyödytän ihmisiä eniten olemalla avoin. Voisin rakentaa täällä täydellisen elämän ja terveyden illuusiota kaikille tuhansille lukijoille, mutta ketä minä silloin huijaisin? Teitä ja itseäni. Uskon siihen, että vielä joku päivä selviän tästä kilpirauhasepisodista samoin kuin muista siihen liittyvistä ongelmista. Mulla ei ole mitään syytä olla hiljaa näistä asioista vain siksi, että joku ajattelisi hyvinvointibloggaajan olevan täydellisen terve ja maailman onnellisin ihminen. Elämään kuuluvat välillä tällaiset vastoinkäymiset, mutta olennaisinta lienee se miten niihin suhtautuu ja mitä niille tekee. Tuleen ei ainakaan kannata jäädä makaamaan, sen tietää jo perusluonteeni.
Vasemmalla vuonna 2010 ja oikealla nyt (just heränneenä + tää Instagram-laatu on kyl niin kova!)
Mun blogini idea oli alkuaikoina ihan erilainen mitä se on nyt, sillä aloittaessani kirjoitin vain itselleni — ei minulla ollut pienintäkään aavistusta siitä, että joku eksyisi lukemaan mun juttuja. Opiskelin todella paljon ravintojuttuja vuosien 2009-2010 aikana ja perustin blogini opiskeluvälineeksi itselleni. Opin nimittäin parhaiten siten, että ensin luen materiaalia ja teen siitä samalla muistiinpanoja. Mulla ei ollut ympärilläni silloin sellaisia ihmisiä kenen kanssa olisin voinut vaahdota terveysasioista millään muotoa ja koska kirjoittaminen on aina ollut mulle helppoa sekä mukavaa, tuntui luonnolliselta perustaa blogi, jonne saan kirjoittaa näitä asioita muistiin. Kävi perinteiset: pikkuhiljaa lukijoita alkoi eksyä seuraamaan mun juttujani ja 10 kuukauden jälkeen mut napattiin tänne ihanaan Lilyyn. Uskomaton vauhti, olihan siinä Lapin tyttö vähän äimän käkenä.
Teitä lukijoita on moninkertaisesti alkuaikoihin verrattuna ja sitä kautta myös piti alkaa miettiä enemmän sitä, mistä viitsin kirjoittaa. Nämä tekstithän ovat kaikkien luettavissa ja annan itsestäni aimopalan teille. Ja se, etten tällä hetkellä ole aivan iskussa, on herkkä asia mulle. En halua tämän blogin olevan mikään Tee näin tai kuolet muuten-paikka, vaan haluan edelleen olla se tyyppi, joka tarjoaa teille erilaisia itse hyväksi havaitsemiani vaihtoehtoja laidasta laitaan. Osalle vaihtoehdot nappaa heti, joillekin ei ikinä. Jokaisella on kuitenkin ihana lahja: valinnanvapaus.
Se, että olen saanut tavata tässä vuosien aikana teitä lukijoita livenä ja te olette kertoneet mulle kuinka teidän terveys on lähtenyt kohentumaan hurjasti mun blogikirjoitusten perusteella merkitsee mulle paljon eikä tämä tunnu niin turhalta miltä se voisi joskus tuntua. Joillakin on migreeni on saatu hoidettua, toisella allergiat ovat lieventyneet ja kolmannella kosmetiikka on vaihtunut kokonaan luomuun. Kiitos että olette jakaneet nuo kokemuksenne mun kanssani — ilman niitä en ehkä tajuaisi itsekään sitä, että mun kokemusten jakamisesta on ollut hyötyä. Sen takia haluan jakaa myös nämä kilpirauhaskokemukset kanssanne, että joku voisi mahdollisesti löytää vastauksia ja oljenkorsia selviämiseen.
Mitä jatkossa sitten tapahtuu? Olette ehkä huomanneet, että musta on tullut joiltain osin suorasukaisempi esimerkiksi kommentteihin vastaamisessa. En tiedä tekeekö sen ikä vai se, että tietyn ajan jälkeen sitä vain karaistuu ihmisten mielipiteisiin — eniten vaikuttaa kuitenkin se, miten ne mielipiteet esitetään. Tottakai voin suoralta kädeltä sanoa myös sen, että olen paljon itsevarmempi nykyään kuin kolme vuotta sitten aloittaessani. Toivon edelleen hyvää keskustelua ja myös kritiikkiä, mutta tehdään puolin ja toisin se rakentavasti, ei syyttelevästi. Tässä yhteydessä mun syytä nostaa hattua teille: jostain kumman syystä mun blogiini on eksynyt 95 % niitä ihania lukijoita kommentteineen. Kiitos te! Tämä blogi tulee edelleen olemaan paikka, jossa on tarjolla eniten niitä hyvän mielen vaihtoehtoja ja kauniita kuvia. Valtavirran uutisoinnissa ja muussa on jo niin tarpeeksi negatiivista, etten halua tuoda sellaista fiilistä tänne — edustaahan tämä hyvin vahvasti omaa elämääni ja omia näkemyksiäni, jotka puolestaan pohjautuvat positiiviseen elämänasenteeseen. Ollaan iloisia, eikös?