Elämä ei ole aina kiitosta, sirkushuveja ja poneja. Mutta sen sanon, että vaikka tässä on välillä ryvetty taas vaihteeksi vähän pohjalla, en tiedä tällä hetkellä mitään parempaa kuin sen, että on saanut nukuttua yhdet pitkät yöunet sen jälkeen, kun on ensin antanut itsestään sen 150 % panoksen tärkeisiin projekteihin. Kiitos elämälle myös siitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka saavat sinut nauramaan vedet silmissä, vaikka oikeasti tekisi mieli itkeä silmät päästä, lähteä vähintäänkin maanpakoon ja hautautua peittovuoren alle. 

Levänneenä, mutta vielä hieman pintaväsyneenä on viime viikon päätökseni mukaisesti hyvä aika höllätä lisää, toivottaa tervetulleeksi kaikki taivaalta tuleva aurinkoenergia, ystävien heleä nauru ja kokeilla vaikkapas hajuveden suihkimista vaatekaapin uumeniin. Joskus sekin voi nimittäin auttaa.

Näissä kuvissa on tapaus, joka on tullut parin viime viikon aikana tutuksi. Ilmeisesti ihmismieli ymmärtää hakea alitajuntaisesti jotain piristettä, kun itsestä aiheutumattomat stressimöröt uhkaavat vallata koko huushollin, pääkopasta puhumattakaan. Oikeastaan pidän siitä, miten kornilta kuulostaa piristää itseään tajuamalla, että yhtä lempituoksuista voi käyttää vaatekaapin freesaajanakin. Eikä yhtään sillä, etteikö Acorellen Jardin Des Thés olisi tuttu jo ennestäänkin. Tapaus on päässyt iholle jo aikoja sitten.

Koska rakastan sitä, että elämässä mikään ei ole pakkoa, annoin itselleni viime viikolla annoin itselleni aivan erivapauksia kiireen keskellä. Niihin lukeutuivat lyhyet yöunet ja pienoinen lipsuminen ayervedalääkärin minulle rakentamasta ruokavaliosta. Join onnellisesti kahvia ja nautin jokaikisestä pisarasta. En niinkään tarvinnut kahvia fyysisesti, mutta henkisesti kylläkin. 

Tälle viikolle en toivo muuta kuin mahdollisimman vähän mörköjä, töitä, selvyyttä taloasioihin ja ymmärrystä. Ja jos oikein vielä elämä ja ihmiset aikovat potkia meikää suoraan päähän, hyökkään vastaan pehmoisten tyynyjen, vastustamattoman hymyn ja rakkauden tuulen kera. Kyllä tästä vielä ylös noustaan.