Hyttyskarkote on kemikaalipommi

hyttynen_halo_pieni_aikuinen.jpg

Kesäaikana hyönteisten laumahyökkäys saa monet turvautumaan kemiallisiin sääskenkarkottajiin, ajattelematta asiaa sen tarkemmin. On kuitenkin hyvät syyt olla ostamatta sitä karvalakki-OFF!:a tai HyttysÄssää. Koska iho on suurin elimemme, jonka kautta useimmat kemikaalit imeytyvät elimistöömme, ei todellakaan ole yhdentekevää sivellä iholleen jotain, jonka terveellisyydestä tai vaarattomuudesta ei voi olla varma. Lue mitä hyttysmyrkyt tekevät elimistöllesi ja valaistu.

Mikä ihmeen DEET?

Hyttyskarkotteissa käytetään yleisimmin pohjana DEET:ä, eli N,N-dietyyli-m-toluamidia. DEET on Yhdysvaltain armeijan kehittelemä synteettinen aine, joka oli alunperin tarkoitettu torjunta-aineeksi maatiloille, joilla oli viljelyksiä. Ainetta käytettiin kuitenkin jopa toisen maailmansodan aikana. 

Jotain DEET:n myrkyllisyydestä kertoo sen kyky liuottaa mm. muovipohjaisia astioita, aitoa nahkaa sekä spandexia, joka on synteettinen elastiini ja jota käytetään mm. tuomaan vaatteisiin joustoa. 

off_halo_pieni_aikuinen_1.jpg

DEET:n ”vaatimattomat” sivuvaikutukset

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) raportoi vuonna 1998 14-46 tapausta DEET:n liittyviä allergiakohtauksia, mukaan lukien 4 kuolemantapausta. EPA toteaa: ”…jotkin näistä tapauksista liittyvät DEET:n myrkyllisyyteen”, mutta jatkaa, että ”vain 30% Yhdysvaltojen väestöstä käyttää DEET:ä, todennäköisesti otos on vain yksi henkilö/noin 100 milj. käyttäjää.”

Vuonna 1997 Cornellin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että ”Ne Everglades National Parkin työntekijät, jotka altistuivat jatkuvasti DEET:lle, kärsivät enemmän unettomuudesta, mielialahäiriöistä ja heikentyneistä kognitiivisista toiminnoista kuin ne työtoverit, jotka eivät olleet DEET:lle alttiina.”

DEET:n on todettu estävän myös keskushermoston oman entsyymin —asetyylikoliiniesteraasin — toimintaa niin hyönteisillä kuin meillä nisäkkäillä. Asetyylikoliinin toiminnan häiriintyessä häiriintyy myös lihaksia ohjaavien neuronien toiminta. 

DEET:llä on siis vaikutusta myös keskushermoston toimintaan, joten miksi ihmeessä näitä tuotteita saa myydä ja käyttää ”turvallisina” jopa pienille lapsille? En ymmärrä!

off_halo_pieni_aikuinen.jpg

”Tutkituin ja käytetyin”

DEET on pohjana myös useimmissa suomalaisissa hyttysmyrkyissä. Kaikissa alla olevien (lainattujen) yritysten tuotteissa on pohjana DEET. Annetaan heidän siis kertoa oma näkemyksensä kyseessä olevasta aineesta:

• Suomalaisen OFF!-karkotteen sivulla kerrotaan, että ”DEET on maailman tutkituin ja käytetyin iholle levitettävä karkote. Sitä on ryhdytty myymään karkotteena jo vuonna 1957. —— DEET estää hyönteistä aistimasta kehosta ja hengityksestä huokuvaa hiilidioksidia, jonka perusteella se suuntaa iholle.”

• HyttysÄssän sivuilla kerrotaan puolestaan seuraavaa: ”HyttysÄssä® lamaannuttaa hyttysten suunta-aistit, jolloin hyttynen ei pysty havaitsemaan HyttysÄssällä® suojattuja ihoalueita. —— Vältettävä valmisteen levittämistä silmien ja suun ympäristöön, laajoille ihoalueille sekä syviin ihotaipeisiin (kainalo-, kyynär- ja polvitaipeet). Valmisteen pitkäaikaista käyttöä samoilla ihoalueilla tulee välttää.”

• Hyönteismaailman sivuilta selviää mm. seuraavaa: ”Pese karkote iholta, kun tulet sisään etkä tarvitse sitä enää. DEET ei aiheuta ohjeiden mukaan käytettynä vaaraa ihmiselle. Yleisin sivuvaikutus – joka sekin on erittäin harvinainen – on iho- ja/tai silmä-ärsytys. Oireet häviävät kun aine pestään pois.”

”Ei vaaraa raskaana oleville”

Kaikista mielenkiintoisin on OFF!-tuotteiden sivulla oleva erillinen maininta raskaana oleville sekä astmaatikoille:

”OFF!-karkotteista ei ole raskaana oleville naisille sen suurempaa vaaraa kuin kemikaaleista yleensä. Nyrkkisääntö on, että raskaana ollessa tulisi välttää kaikenlaisia kemikaaleja sekä iholla että hengitettynä.”

Silti OFF!:n sivuilla lukee mm. hyttyspyyhkeen kohdalla maininta ”Ei saa käyttää alle 3-vuotaiden iholle.” Ahaa. Siis kerrataanpa: kyseisen lafkan karkotteista ei heidän omasta mielestään ole raskaana oleville naisille sen suurempaa vaaraa kuin muistakaan kemikaaleista. Kuitenkin samoilla sivuilla kerrotaan, että osa tuotteista on kielletty alle 3-vuotiailta, muttei — tadaa — raskaana olevilta, joiden lapsi elää vielä symbioosissa äidin kanssa? En ymmärrä.

Ottaen huomioon, että A) iho on suurin elimemme ja B) että ihomme ja hengityksemme kautta imeytyy suurin osa kemikaaleista, joille altistumme — kuinka ok on, että raskaana oleva saa käyttää hyttyskarkotteita? Syntymätön lapsi on sitä mitä hänen äitinsä syö, juo, hengittää ja käyttää iholleen.

Lähetin kyselyn tästä asiasta OFF!:n päämajaan, mutta vastauksessa kerrottiin näistä asioista tietävien olevan kesälomilla, joten vastausta joutuu odottelemaan elokuun alkuun asti. Ei se mitään, palaan asiaan uudestaan silloin ja infoan myös teitä siitä, mitä OFF! vastasi.

Huomenna asiaa DIY-hyttyskarkotteesta, jolla ötökät pysyvät loitolla, mutta joka ei vahingoita elimistöä.

Saatteko te allergisia reaktioita kemiallisista hyttyskarkotteista?

Kauneus Iho Vastuullisuus

Fashionfreak <3 Eco

yalo.jpg

Phyton-paita/Yalo

Ekologisuutta, eettisyyttä ja luomua arvostavan ei todellakaan tarvitse näyttää metsähipiltä. Tsekkaa alla olevat nettilafkat, jotka ovat erikoistuneet ekologisiin luomuvaatteisiin, asusteisiin, laukkuihin sekä kenkiin — tyylistä ja persoonallisuudesta tinkimättä!

unkai

ylipolvenmustat.jpg

Ylipolvensukat/unkai

Unkaista löytyy enimmäkseen asusteita, kuten koruja, laukkuja sekä pussukoita, mutta mukaan on eksynyt myös muutamia kivoja vaatekappaleita. Miltä kuulostaisivat esimerkiksi yllä olevan kuvan männystä tehdyt sukat

 

Yalo

leroy_admodel_copy1.jpg

Shampoodle oloasu/Yalo

Yalo satsaa ekologisuuden ja eettisyyden lisäksi siihen, että kaikki myytävät vaatteet ja korut ovat kauniita sekä laadukkaita. Tuo oloasu on tosi persoonallinen, harkitsen vakavasti sen tilaamista syksymmällä Tuomakselle

camillanorrbacks_katrin.jpgKatrin-mekko/Yalo 

Karma Shop

holly_harmaa_1_1010_3b0.jpgHolly-mekko/Karma Shop Kotimainen Karma Shop myy ekologisesti ja eettisesti tuotettuja vaatteita. Valikoimissa mm. luomupuuvillasta ja hampusta valmistetut vaatteet. mimi_paita_turkoosi_malli_1_1103_781.jpg Mimi-paita/Karma Shop Naisten vaatevalikoimasta löytyy monipuolisesti tunikoita, mekkoja, suoria housuja — siis sellaisia siistejä peruskuteita.  shortsit_malli_2_1106_08f.jpg Donnie-shortsit/Karma Shop Miesten vaatevalikoima on aika suppea ja tarjolla on vain perussettiä; tavallisia paitoja, huppareita ja muutamat housut. 

Gente Clothes

maximekko.jpgMaximekko AC 22/Gente Clothes

Genten valikoimista löytyy afrikkalaishenkisiä kuoseja sekä vaatteista että kengistä. Vaatevalikoima on aika suppea, mutta muutamia helmiä löytyy. Valmistusmateriaaleina käytetään puuvillaa, luomupuuvillaa, hamppua ja bambua. Lisäksi osassa tuotteista on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja.

ohema.jpgOhema Ohene-tennarit

Ihastuin niin täysillä noihin yllä oleviin varrellisiin tennareihin — varren kun saa poistettua, taivutettua tai käännettyä toisinpäin ja kangasosa on ghanalaista kierrätyskangasta. Ah.

 

Green Street

saapas.jpg

Saapas-teeppari/Green Street

Tästä lafkasta löytyy vaatteiden lisäksi myös luomukosmetiikkaa, elintarvikkeita ja luonnollisempia pesuaineita. Vaatevalikoimasta löytyy aika perussettiä; teeppareita, farkkuja, huppareita, alkkareita ja toppeja.

Mistä te ostatte omat vaatteenne?

Hyvinvointi Terveys Vastuullisuus