Hamppusuklaaleivokset

hamppusuklaakakkutaytteet_halo_pieni_aikuinen.jpg

Hyviä uutisia kaltaisilleni gluteeni-, ja maitovammaisille: viime viikonloppuna pidin vapaata ja keksin ihanan reseptin kaapista löytyneiden hamppujauhojen menoksi. Lopputulos oli suklainen ja makea, ehkä jopa hieman mutakakkumainen. Tämä herkkukakku on gluteeniton, maidoton sekä valkosokeriton!

kakku_halopieni_0.jpg

Hamppu on yksi lemppari raaka-aineistani keittiössä monikäyttöisyytensä, hyvän makunsa ja proteiinipitoisuutensa vuoksi. 100 grammassa jauhoja on jopa 35 g proteiinia. Lisäksi hampusta löytyy kasvisöljyille harvinaista Omega-3-rasvahappoa Omega-6,- ja 9 lisäksi. Jos sinua kiinnostaa luonnonmukaisten kasviproteiinien lähteet, tsekkaa aiempi juttuni aiheesta.

Itse käytin Sunfoodin hamppujauhoja, joihin on jauhettu myös kuori mukaan, mutta ihan yhtä hyvin tähän voi käyttää hamppuproteiinia, joka on vielä hienojakoisempaa. Sunfoodin hamppujauhoja käyttäessäni kakun koostumus oli tiivis, mutta silti kuohkea sekä hyvin koossa pysyvä.

hamppupohja_halo_pieni_aikuinen.jpg

SUKLAAHAMPPUKAKKU

4 luomumunaa

1-2 tl melassia (ei ole pakollinen, voit korvata vaikka hunajalla)

1,5 dl hamppujauhoja

50 sulatettua luomuvoita

1 tl aitoa vaniljaa

3 rkl tummaa luomukaakaota (itselläni Pirkka)

2-3 rkl pastöroimatonta hunajaa

ripaus laadukasta suolaa

Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää sitten kaikki kuivat ainekset. Lisää viimeisenä sulatettu voi ja laita taikina voideltuun vuokaan. Itse jauhotin kakkuvuoan vielä kevyesti hamppujauhoilla, jottei pohja tarttuisi kiinni. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia (älä ylipaista, jottei tule liian kuivaa).

Anna pohjan vetäytyä 5-10 minuuttia ja leikkaa haluaman kokoisiin osioihin. 

TÄYTEVAIHTOEHTOJA:

mantelikerma_halopieniaikuinen.jpg

Suklaakakku on koostumukseltaan hyvin tiivis ja täytteeksi sopivat siksi raikkaat maut. Itse tosin päädyin tällä kertaa kokeilemaan hieman kermaisempia juttuja. Voisin kuvitella, että Fanni&Kanelin lemoncurd olisi aivan täydellistä tämän kakun kanssa. Kehittelen itse vähän myöhemmin vielä raikkaan sitruksisen täytteen näiden kolmen ehdotuksen lisäksi.

1) MARSIPAANIKERMA

2 dl liotettuja luomumanteleita

1-1,5 rkl hunajaa

vettä niin että juuri ja juuri peittyvät blenderissä

Liottaminen vaikuttaa marsipaanikerman koostumukseen merkittäväksi. Blendaa tasaiseksi ja lisää suklaapohjan päälle käyttäen mielikuvitustasi! Huomioi, että tällaisen massan sileäksi blendaaminen ei ehkä onnistu kaikilla blendereillä — tarkkaile siis, ettei oma masiinasi kuumu liikaa!

+ SUKLAAKASTIKE

2 rkl raakakaakaota

2 rkl pastöroimatonta juoksevaa hunajaa

Sekoita ja koristele!

2) CHOCO PUDDING

3) BANAANI-MUSTIKKASORBETTI

hamppusuklaakakku3_halo_pieni_aikuinen.jpg

Käytä mielikuvitustasi leivosten muodon, koon ja koristelun suhteen. Meillä Tuomas kyhäsi vielä tällaisia söpöjä palloleivoksia lasia apuna käyttäen:

hamppusuklaakakku2_halo_pieni_aikuinen.jpg

… ja kokosi vieraille toisena päivänä uudesta satsista myös kerrosleivoksia… Mikä parasta, myös vieraat tykkäsivät kovasti!

hamppusuklaakakkupaalta_halo_pieni_aikuinen.jpg

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Terveys

La Gringa!

la_gringa_halopieni.jpg

Kerroin teille viime vuoden elokuussa Rovaniemen Wanhoista markkinoista ja vinkkasin, että törmäsin johonkin erityiseen. Se jokin oli pussihousut — reilut pussihousut.

Markkina-alueen rannassa oli La Gringan koju, jossa myytiin Afrikassa tehtyjä laukkuja. Ompelijat ovat paikallisia naisia ja mikä parasta — he saavat työstään kunnollisen korvauksen. Jokaiseen laukkuun on ommeltu laukun valmistajan nimi, tosi kiva. 

Minä en ostanut laukkuja, koska minulla niitä on jo tarpeeksi ja loput pitää käyttää puhki ennen uusien ostamista, MUTTA myyjä esitteli minulle kuitenkin aivan järjettömän siistit housut: vaviskaa H&M:n lökärit, te ette ole mitään näihin verrattuna:

la_gringa_halopieni2.jpg

(Älkää hämääntykö kengänkoosta, se on edelleen se 35. Lainasin vain Tuomaksen kenkiä piknikillä, kun kävin katsomassa mihin se koira ehti ;).

Housut on ommellut senegalilainen mies nimeltä Tommy (toivottavasti muistan oikein) ja tämä on koe-erä. Jos housut liikkuvat, niitä tilataan lisää. Hinta oli 30 €, mielestäni todella kohtuullinen, kun otetaan huomioon, että kangas on aitoa puuvillaa ja vieläpä käsityötä. Katso jälleenmyyjät tämän sivun alalaidasta. Sivuilta löytyy myös maahantuojien, eli Leean ja Annan numerot, jos haluat tilata housut itsellesi tai myyntiin omaan yritykseesi!

Muoti Vastuullisuus Ostokset Trendit