Yellow moodissa nähdään!

Yellow mood  | Instagram | Facebook | Blogilista | Bloglovin

HannamariRahkonen_Yellowmood_Jolie_halopieni.jpg

Naputtelin ensimmäisen tekstini Halo-blogiini neljä vuotta ja kolme päivää sitten. Lyhyeen aikaan mahtuu yllättävän paljon elämänkokemuksia ja erilaisia käänteitä. Oikeastaan en tiedä mitä kirjoittaa teille tänään. Nykyhetki tuntuu tärkeämmältä kuin menneiden muisteleminen, niitä vartenhan Halosta löytyy blogiarkistot, jotka jäävät elämään tänne Lilyyn. Kyseessä kun ei ole minkään loppu, vain uuden alku 🙂 

Neljä vuotta sitten teille kirjoitti tyttö, tänä päivänä ruudun takana kirjoittaa itsevarma ja aikuisemmaksi kasvanut 25-vuotias nainen, joka on oppinut bloggaamisen avulla muun muassa sen, että kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää ja se jos mikä on mahtava asia. Tekemällä sitä omaa juttua voi kaikista parhaiten, vaikka muutama kateellinen vieressä vähän haukkuisikin 🙂

Suurin ero entiseen teidän kannaltanne lienee uusi blogiosoite ja se, että satsaan jatkossa täysipainoisesti vain yhteen blogiin. Yellow mood sisältää myös niitä aiheita, joista olen teille kirjoitellut täällä Lilyssä vuodesta 2011, joten ette jää mistään paitsi 🙂

Tämä liike on yksi iso harppaus kohti omaa hyvinvointiani, sillä minulle hyvinvointi on arjen yksinkertaisuutta.

Kiitos, että olette viettäneet aikaa blogissani ja antaneet itsestänne niin paljon. Tätä ihanaa Lily-mutkaa matkassani en unohda koskaan <3

Voit seurata uusia käänteitäni seuraavissa paikoissa:

Yellow mood  | Instagram | Facebook | Blogilista | Bloglovin

Nähdään Yellow moodissa huomenna, vai mitä?

 

Kauneus Oma elämä Hyvä olo Meikki

Tähtihetkiä

Yellow mood  | Instagram | Facebook | Blogilista | Bloglovin

Yellow_Mood 1.jpg

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hieman absurdeja. Viikon loma blogista, muutto takaisin kotiin, kodin järjestelyä ja ihan pian uudet työkuviot. Uskomatonta, että huomenna on viimeinen päiväni Lilyssä ja keskiviikkona minulla aukenee aivan uudet ovet Yellow moodissa. Aika on mennyt niin äkkiä, mutta summausta viime vuosista saatte vasta huomenna.

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin jännittävän äärellä. Uudet tuulet haastavat, inspiroivat ja toimivat hyvänä potkuna eteenpäin. Suosittelen laittamaan uuden blogini seurantaan viimeistään nyt, ellet ole sitä jo ehtinyt tekemään. Löydät minut keskiviikosta alkaen vain Yellow moodista:

Yellow mood  | Instagram | Facebook | Blogilista | Bloglovin

Kuva: Hannamari Rahkonen

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Terveys