Kesän huolettomin ja herkullisin vartalovoide

weleda_citrus_bodylotion1128.jpg

Keltaisen kirkas aurinko on tarjoillut tällä viikolla aivan valloittavan ihania säteitään enemmän kuin olisi milloinkaan uskaltanut toivoa. Iho on jo hieman päivettynyt ja silmiä on pakko siristää. 

Housut vaihdettu hameeseen, check.

Huoleton kesämeikki, check.

Kasvoilla leveä hymy, check.

Iho hoidettu kesäkuntoon, check!

weleda_citrus_bodylotion1129.jpg

Pidän huolettomista kesäpäivistä, sellaisista joille ei ole mitään erityistä suunnitelmaa, vaan joina voi lähteä spontaanisti ystävien kanssa lentopalloa pelaamaan tai rannalle oleskelemaan. Vaikka niinä hetkinä pakkaan kesäkassin pikaisesti lyhimmästä vähimpään, pääsee sinne aina mukaan kunnon kosteusvoide, varsinkin jos ollaan menossa pulikoimaan. 

weleda_citrus_bodylotion1130.jpg

Weledan viime syksynä lanseeratuissa vartalovoiteissa on kohdallaan kaikki huolettomalle kesätuotteelle asetetut vaatimukset — voide imeytyy nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa, viilentää kesäauringon lämmittämää ihoa välittömästi, tarjoilee raikkaan huumaavia tuoksuja, saa ihon näyttämään käytön jälkeen kuulaalta ja antaa iholle kosteutusta aurinkokylpyjen jälkeen. Ehdoton must have-tuote jokaisen tytön (ja pojan) rantakassiin!

weleda_citrus_bodylotion1131.jpg

Sitrusvoiteen tuoksu on kuin astuisi johonkin sellaiseen ihmemaahan, joka on täynnään vain mehukkaita limetti- ja sitruunapuita ja niistä tietysti valmistetaan mehua paikan päällä… Taisin juuri tulla kuvailleekseni oman tuoksuparatiisini. Kesähipiäni rakastaa tätä voidetta tuoksun lisäksi myös sen vuoksi, että sisällysluettelosta löytyy sitrusten lisäksi rauhoittavaa aloe veraa, joka on oivaa ensiapua mikäli iho on päässyt ottamaan hieman liian läheistä osumaa auringonsäteistä.

Ja kepeän huolettomana kesäihmisenä arvostan sitä, ettei tarvitse alkaa rannalla odottelemaan voiteen kuivumista uintien jälkeen — elämä odottaa! 

Kauneus Iho Testit Vastuullisuus

Huulipunatyttö

zuii_poskipuna_huulipuna_aurinkopuuteri008.jpg

Välillä tekee ihan hyvää kyseenalaistaa omat rutiininsa kosmetiikan suhteen. Sitä kuvittelee helposti tiettyjen sävyjen olevan itselleen ehdoton ei ja vastaavasti toisten sopivan äärettömän hyvin. Meikissäkin on aika pitkälle kysymys siitä, että se tietynlainen meikki antaa itsevarman olon ja turvallisuutta. Miksi muuten tärkeisiin tapahtumiin kuten omiin häihin tai muihin juhliin teetettäisiin esimerkiksi koemeikkejä?

Opin vasta, että omien rutiinien keskellä voi olla erittäin hyvä antaa mahdollisuus ulkopuolisen silmälle. Tämän postauksen molemmat huulisävyt olivat nimittäin sellaisia, jotka eivät sytyttäneet yhtään ne nähtyäni, mutta joista toinen kuitenkin päätyi tehokäyttööni.

zuii_poskipuna_huulipuna_aurinkopuuteri007.jpg

Olen käyttänyt Zuiin meikkejä viime kesästä ja ollut todella tyytyväinen merkin laatuun. Siksi olen kirjoittanut siitä teille niin paljon verrattuna muihin merkkeihin. Tämä oli huomattu myös maahantuojan toimesta ja he halusivat valita kasvoilleni heidän mielestään sopivia meikkejä eri sävyissä. Jäin jännällä odottamaan, mitä meikkipaketti pitäisi sisällään. 

Olen ollut aina suhteellisen kirkkaiden ja selkeiden värien ystävä mitä tulee huulipuniin. Käytin koko viime talven hieman kylmään taittavaa vadelmanpunaista Primrose-huulipunaa, joka sopii hyvin vaalealle iholleni. 

zuii_poskipuna_huulipuna_aurinkopuuteri009.jpg

Paketista kuoriutui esille kaksi sellaista sävyä, joita en olisi ikimaailmassa valinnut itse. Minulla on jo vuosia ollut kosmetiikkaostoksilla käytössä sellainen silmä, joka osaa huulille tarkoitetun kosmetiikan suhteen kiertää automaattisesti kaikki ruskean, kuparin ja oranssin sävyt — ihmekös tuo, ettei ole tullut tehtyä hankintoja noiden sävyjen suuntaan. Ja tämä on koskenut jostain syystä vain huulituotteita, sillä esimerkiksi silmämeikkiin kyllä kelpuutan mielihyvin kaikki nuo sävyt.

zuii_poskipuna_huulipuna_aurinkopuuteri006.jpg

Zuiin huulipunat olivat minulle hyvin tuttuja jo aiemmasta ja niiden laatuun alunperin merkissä ihastuinkin. Merkin huulipunat eivät ole koostumukseltaan kovin rasvaisia ja juuri tämän ominaisuuden ansiosta ne pysyvät huulilla niin jämäkästi. Tykkään todella. 

zuii_copper_hibiscus_organic057.jpg

Vasemmalla huulipuna Copper, oikealla huulikiilto Hibiscus

Kokeilin testipaketista ensimmäisenä Copper-punaa ja yllätyin aika kovasti, sillä tuo persikankuparinen sävy sopi kasvoilleni kuin nappi päähän. Kukkainen, raikas, hieman huomiota herättävä ja iloinen — en voisi huulipunan sävyltä paljoa enempää pyytää. Copper on jäänyt tuosta hetkestä miltei päivittäisessä käyttöön, sen verran ihastuin sävyyn. Iso kiitos Zuiin Tiialle siitä, että tiesit blogikuvien perusteella mikä sävy minulle sopii!

Hibiscus oli sävynä itselleni hieman liian ruskeanpunainen, joten lahjoitin sen eteenpäin eräälle, jolle se paremmin sopii. Huulikiiltojen suhteen luotan edelleen vaaleisiin sävyihin ja minulla onkin jemmassa yksi ihana vaalea sävy Zuiin valikoimista. Saa nähdä jos joku päivä vielä opin myös käyttämään näitä hieman vahvemman värisiä huulikiiltoja, eihän sitä koskaan tiedä.

zuii_luomivari_blush_jade017.jpg

Itse tapaan tilata kaiken kosmetiikkani Jolien verkkokaupasta, siellä kaikki huulipunat ovat 25,90 € ja huulikiillot 24,80 € — molempien laatua ei voi kuin suositella, onhan kyseessä ammattilaissarja. Eikä nämä huulijutut vielä tähän lopu, tulossa on ainakin yksi huulikiilto-vertailu vielä kesäkuussa. Sen lisäksi taidan tehdä vaikka ensi viikoksi kesäinspiraatio-postauksen lempimeikeistäni juuri nyt. Olen saanut paljon ihanan pirteitä meikkejä testiin ja useammasta on kyllä kesäkavereiksi — eikä pelkästään minulle, vaan tarkoitus olisi jakaa värikäs paketti myös jollekulle teistä! 

Kauneus Meikki Testit Vastuullisuus