20.3.2011 hannamari rahkonen

Pakuria naamariin

Pakurin myynti elintarvikkeena on kielletty, mutta periksi ei anneta. Vai kuka voi muka kieltää käymästä käsiin koivun kylkeen itse? Ja jos vähän kuivattaa, pilkkoo ja jauhaa omaan käyttöön niin onko paha?

Joskus täytyy lähteä merta edemmäs kalaan — toisinaan saaliin löytää juuri sieltä mistä ei ole ikinä tajunnut etsiä. Emme ole koko talvena löytäneet pakuria Rovaniemeltä ja ei sitä ole viitsinyt ostaakaan, kun se on niin kallista ainetta. Viime viikonloppuna meitä todellakin lykästi ollessamme käymässä Tuomaksen kotikonnuilla Pohjois-Pohjanmaalla. Tuomas oli käväissyt papan luona lumihommissa ja tuli kysyneeksi, että oliko koivun kyljessä mollottanut musta pallo pakuria. Ja siihen pappa että ”Se on vain pahka. Mutta on tuolla takapihalla pakurikääpiä noissa muutamissa koivuissa”.

Ei siinä sitten kuin pakurin kimppuun kirveellä ja sulattelemaan paloja. Saalis oli parisen kiloa ja kohteena oli vasta yksi koivu. Otetaan sitten ensi kerralla lisää.

Pakurista kannattaa käyttää myös musta osa, joka on käävän pinnassa. Mitä tummempaa, sitä enemmän anti-syöpäominaisuuksia. Kääpä kannattaa puhdistaa kunnolla roskista ja irrottaa kaikki puunpalaset ennen kuivattamista, jottei blenderi lyö savuja pihalle. Oma Kitchen Aidimme hoiti homman urhoollisesti. Koska Jaakko Halmetoja on kirjoittanut aiheesta jo niin kattavasti, kehoitan lukemaan hänen artikkelinsa pakurikäävän historiasta, hyödyistä ja käytöstä.

Kuivasimme pakurinpaloja 50 asteessa kaksi vuorokautta (48 h) ja hyvin olivat kuivuneet. Uunin välissä oli pieni teesihvilä, jotta kosteus pääsi uunista pois. Asuntoon leijaili ensin hyvin melassinen, jopa lakritsinen tuoksu. Jonkin ajan kuluttua tuoksu alkoi muistuttaa sientä. Kuvassa on pakurin keltaista osaa, joka on käävän sisin osa.

Pilkoimme kääpäpalat aika pieniksi, jotta blenderi pääsisi helpommalla. Pyöritin ensin jääpalateholla noin puoli minuuttia ja siirsin sitten kolmannelle teholle puoleksi minuutiksi, että meni ihan jauheeksi.