Tag: hyvinvointi

Kääpiön taivaallinen olo

Kääpiön taivaallinen olo

Tämä juttu toimii myös hyvänä jatkumona edelliselle Kurvikuningatar-postaukselle — kehoyhteyteen kun vaikuttaa liikunnan lisäksi vahvasti myös kosketus ja hoidettavana oleminen.  Kävin viime perjantaina ihanassa Taivaalliset kivet-hoidossa Minnalla. Hoito alkoi rennosti jalkakylvyllä, ihan kuten jokainen hoito alkaa. Lämmin jalkakylpy kuulemma stimuloi lymfakiertoa, rentouttaa ja hoitaa munuaisia, sillä lämmin nousee jalkapohjista ylöspäin. Mun jalkakylvyssä oli merisuolaa ja […]

K niin kuin keskiviikko ja kaalipäivä

K niin kuin keskiviikko ja kaalipäivä

Hävettää ihan tunnustaa, mutta vasta tällä viikolla tein ensimmäisen kerran elämässäni kaali-puolukkasalaattia, vaikka se on aina ollutkin mun herkkua. Jostain syystä tämä lähinnä kouluruokalassa tutuksi tullut salaatti oli jäänyt unholaan. Mutta ai kun on hyvää! Kyytiä sai tänään myös luomukukkakaali, josta tehtiin leffanaksuja. En ollut ennen kukkakaalin ystävä (varsinkaan höyrytettynä), koska sen maku oli mielestäni […]

Eilamari

Eilamari

Olen lähes valmis adoptoimaan itselleni mummon. Eilamarin gluteeniton Hertta-ruisleipä maistuu juuri sille, mille mummolapäivä kaikissa lapsuuden illuusioissa nyt vain voi maistua.  Poikkesin tänään ystäväni Even kanssa Vesalan luomukaupassa Rovakadulla ja olimme melkein poistumassa putiikista tyhjin käsin, kunnes kaupan omistaja Tarja teki meille pienen esittelykierroksen. Kun erään hyllyn kohdalla samassa lauseessa kuuluivat sanat gluteeniton ja ruisleipä, olin aika […]

Makuvettä

Makuvettä

Haluaisin vinkata yhdestä näennäisesti pienestä, mutta kuitenkin joka aamua ilahduttavasta käytännön asiasta, nimittäin makuvedestä.  Tarvitset: pari kourallista tuoreita sitruunamelissan ja/tai vahvan mintun lehtiä puolikas luomusitruuna viipaleina  (lähde)vettä haluamasi määrä Makuveden voi tehdä oikeastaan mistä tahansa tuoreesta. Mulla tuli heti erilaisista vaihtoehdoista mieleen sellainen kesäinen mansikka-sitruunamelissa-versio 🙂 Itse teen makuveden jo illalla valmiiksi tekeytymään ja jätän […]

Virkistävä detox-päivä Natural Beautyssä Rovaniemellä!

Virkistävä detox-päivä Natural Beautyssä Rovaniemellä!

Löimme lukkoon Minnan ja Jaanan kanssa jo ennen Mádara-iltaa, että pidämme kivat luentotilaisuudet koko kevään jatkumona. Osa teistä Mádara-iltaan ilmoittautuneista ilmoittaui jo tälle uudelle iltamalle, nimittäin Detox-päivään. Kevät on uudistumisen aikaa monessakin mielessä. Aurinko alkaa lämmittää ja piristää mieltä, mutta keho ja fyysinen olotila eivät välttämättä seuraa perässä samaa tahtia. Miten välttää kevätväsymys ja onnistua […]

Pranamat rentouttaa

Pranamat rentouttaa

Piikkimatot lienevät tuttuja jo monelle teistä. Kuulin kaupassa työskentelevältä ystävältäni, että viime jouluna niitä ostettiin lahjaksi huikeita määriä. Hän voivotteli vain sitä muovijätteen määrää, joka valtaa kaatopaikat sitten kun ihmiset kyllästyvät piikkimattoihin.  Markkinoilla on onneksi ekologisempiakin vaihtoehtoja — kuten vaikka Pranamat. Voin jo kättelyssä kertoa, että tämä on yksi hyödyllisimmistä ja rakkaimmista testituotteista mitä olen […]