Unelmista ja niiden toteuttamisesta

Eilisen postauksen koostaminen synnytti minussa todella vahvan ajatusketjun unelmista. Näemmä joskus inspiraation lähteenä voi toimia myös hajuveden tuoksukuvaus, joka kuului siis TRIPin kohdalla näin: Tuoksu joka on kuin luotu kiireiselle naiselle; levittää ympärilleen hyviä värähtelyjä ja energiaa. Aloin tietysti miettimään, että miten hyvää energiaa voisi levittää oikeasti ja aidosti ympärilleen. Luin kerran lauseen, joka jäi mieleeni kytemään ja jossa piili juuri tähän hyvän energian levittämiseen soveltuva totuus:

Be so happy that when others look at you, they become happy too.

Jos lisää itse onnellisuutta tuottavien asioiden ja tekemisen elementtejä omaan elämäänsä, on väistämättäkin paljon miellyttävämpää seuraa myös muille. Kun oma elämänkannu pulppuaa ennemmin energiaa tuovia eikä sitä syöviä elementtejä, sekä sinulla että kaikilla lähelläsi olevilla on paljon mukavampaa. Kun elämä ei ole täynnä vain pakkoa, kiirettä ja suorittamista, jää energiaa myös aidosta läheisistään huolehtimiselle — se on todella tärkeää, sillä ihan jokainen meistä on joskus halauksen tai ystävän epäitsekkään teon tarpeessa. Me tarvitsemme toisiamme, olimmepa sitten kuinka jäyhiä suomalaisia tahansa.

Itse olin muutama viikko sitten pakahtua hymyyni, kun saimme eräältä ystävältämme kortin, jossa hän varta vasten kiitti meitä sydämensä pohjasta käynnistämme. Kortti oli itsetehty, omin käsin kirjoitettu. Se ei ollut kalliista paperista askarreltu tai sisällöltään pitkä, mutta se oli arvokkaampi kuin mikään raha. Asia, jolle oli uhrattu ajatusta ja aikaa. Hyvän tekeminen muille ei todellakaan ole kiinni varallisuudesta, vaan aidosta välittämisestä. 

Monesti sitä omaa elämänkannuaan tyhjentää huomaamattaan liiallisella antamisella, uhrautumisella ja suorittamalla miettimättä sen kummemmin edes mitä tekee. Liiallisella epäitsekkyydellä tyhjennämme elämänvoiman kannumme ihan tyhjäksi asti ja olemme loppujen lopuksi vain raihnaisia ihmisraunioita vailla muuta kuin hyväksytyksi tulemisen tarvetta. Kaipaamme vain sitä, että joku koppaisi kaiken yliyrittämisen jälkeen kainaloonsa ja sanoisi että kyllä sua rakastetaan, vaikka vain olisit. Kauneimmatkin lauseet itsensä hyväksymisestä ja unelmien täyttämisestä ovat kuitenkin niin kauan tyhjiä, kun et anna itsellesi lupaa tuntea olevasi rakastettu ja myöntämällä sitä, että sinulla on ainoana ihmisenä maailmassa avain omaan onnellisuuteesi.

Haastan sinut miettimään sitä, mitkä asiat tekevät sinut juuri nyt onnelliseksi. Minut tekee tällä hetkellä onnelliseksi se, että mulla on vapaasti säädeltävä työaika, lähelläni on muutama sydänystävä ja kaiken kukkuraksi saan tehdä inspiroivaa työtä. Olen todella onnellinen parisuhteestani, joka tukee ja on osiltaan mahdollistanut sen, että olen nyt enemmän kuin koskaan se ihminen joka aidosti olen. Ja tähän päälle monia muita asioita, jotka eivät kuulu enää blogin puolelle. Pointtini on joka tapauksessa se, että mikään näistä asioista ei ole tullut itsestään.

Jos en olisi muutamia vuosia sitten alkanut kääntämään ajatusteni suuntaa enemmän positiivisiin asioihin ja siihen mitä aidosti haluan tehdä ja millainen ihminen haluaisin olla, tekisin vieläkin yliuhrautuvasti töitä alalla jota inhoan ja josta minulle maksetaan suhteessa työn raskauteen ihan liian vähän palkkaa ja jossa typerä esimies pompottaisi mielensä mukaan, koska hänellä itsellään on niin huono itsetunto. Lisäksi elämäni olisi täynnä niitä samoja ihmisongelmamagneetteja, joille en koskaan osannut sanoa ei ja joiden vuoksi olisin lopunviimein vain menettänyt mielenterveyteni.

Minä en ole aina arvostanut itseäni terveellä tavalla, koska minulla ole omasta mielestäni ollut mitään ihmisarvoa. Sen vuoksi olen antanut ihmisten kävellä ylitseni, ollut saatavilla, auttanut, kuunnellut — määrittänyt koko ihmisarvoni ennemmin tekemisen määrän kuin laadun perusteella ja unohtanut sen että ainiin minäkin olen vain ihminen, ja kuulkaas hyvin pieni ihminen olenkin tässä koko maailmankaikkeudessa. Mietin aina mitä muut haluaisivat minun sanovan, tekevän ja ajattelevan. Olin vihainen, koska en tuntenut ikinä tulleeni kuulluksi enkä tietenkään tullut, koska en ottanut omaa tilaani, vastuuta elämästäni.

Kolme vuotta sitten pakotin itseni uskaltamaan toivomaan elämältä enemmän. Olin hyvin kokenut listojenlaatija mitä tuli to do-juttuihin ja suorittamiseen. Mutta arvatkaa miltä tuntui, kun uhrautujan nenän edessä olikin tällä kertaa tyhjääkin tyhjempi valkoinen paperi, joka odotti minun käsieni ja kuulakärkikynän liikkumista unelmieni kirjaamiseksi? Voin kertoa, että iski pieni tuskanhiki pintaan. Takaraivossa kyti vahva ajatus siitä, että ethän sinä Hannamari mitään noista voi saavuttaa, lopeta hyvä ihminen ajoissa tällainen hullutus ennen kuin olet turvallas tuol jossain. En enää koskaan sanoisi itselleni noin.

Siitä huolimatta: toivoin osa-aikatyötä hyvinvointialalla. Toivoin olevani migreenitön. Toivoin olevani positiivisempi, onnellisempi. Toivoin lukemattomia muita asioita, joita en halua kirjoittaa niiden henkilökohtaisuuden vuoksi tähän, mutta yhtä kaikki: minä saavutin kaiken toivomani, kun annoin itselleni luvan uskaltaa voida paremmin ja tulla kohdelluksi paremmin. 

Tämä postaus toimikoon muistutuksena myös itselleni siitä, mihin ollaan tultu kolmen vuoden takaa. Näkemään sen kuinka paljon eheämpi ihminen tätä postausta kirjoittaa, sillä sen tiedän että Hannamari 21-vee ei tähän olisi pystynyt, koska sillä olisi hävettänyt niin maan tolkuttomasti, koska mitä ne muut nyt ajattelee. 

Mulle riittää se, että tulen toimeen omillani, minulla on aikaa inspiroiville projekteille ja ehdin viettää aikaa mieheni ja ystävieni kanssa. Minulla on mahdollisuus matkustella silloin tällöin. Saan opetella hallitsemaan stressiäni jo nuorena eikä vasta sitten, kun kaikki on menetetty. Että uskallan ja ymmärrän sen, että minulla on oikeus olla olemassa juuri tällaisena, mutta että minulla on kuitenkin vastuu huolehtia henkisestä kehityksestäni ja luonteenpiirteideni hiomisesta. Että minulla on oikeus olla kohteliaasti omaa mieltäni, vaikka vastapuoli olisi eri mieltä. Että minun ihmisarvoni ei ole kytköksissä siihen, jos minua ei hyväksytä. Että minulla saa olla surullisiakin päiviä, mutta ymmärrän ettei niihin kannata jäädä vellomaan.

Palaako sinun elämässäsi ja jaksamisessasi punainen valo? Käytätkö aikaasi asioihin, joihin et oikeasti haluaisi sitä käyttää? Oletko uupunut uhrautumisesta, mutta uhraudut silti koska ajattelet sen olevan sinuun niin syvästi integroitu ominaisuus? Jos työsi nyppii, voisitko tehdä asialle jotain? Onko ympärilläsi ihmisiä, jotka lyttäävät sinua alaspäin? Unelmien istuttaminen omaan mieleensä on parasta, edullisinta ja rakkaudellisinta mitä voit itsellesi tehdä ajatuksen tasolla. Unelmiesi ei tarvitse olla muiden mielestä mitenkään päin realistisia, pääasia että sinä voit uskoa niiden toteutumiseen. Pienistä puroista syntyy mahtava virta, tässä tapauksessa hyvistä ajatuksista aidosti onnellinen elämä.

Ei mulla muuta tänään. Kaunista ja unelmarikasta torstaita ystävät, kaverit, toverit, hyvän päivän tutut. Uskokaa unelmiinne.