Ystävä, joka ei ole vielä päässyt parrasvaloihin

Huomasin tässä yhtenä hassuna päivänä, etten ole kertonut teille ystävästäni, joka on kulkenut rinnallani jo vuosikausia. En tarkalleen ottaen muista sitä hetkeä, jolloin ensimmäisen kerran tapasimme. Sen kuitenkin muistan, että äitini meidät toisiimme tutustutti vielä silloin, kun asuin kotona. Sanoi että seuransa tekisi minulle hyvää.

Jos luulit, että tässä vaiheessa postausta alan tykittää painavalla informaatiolla maitohappokäymisestä ja prebiooteista, olit väärässä. Terveyttä edistävintä lienevät asiat, joista aidosti pitää — ja minulle Molkosan on yksi sellaisista. Se on niin hyvänmakuista, että juon sitä ennemmin kuin limppareita.

On vähän tylsää peilata kaikkea syömäänsä ja juomaansa ravintoarvojen, kaloreiden ja superhuuman kautta, elämässä on paljon muutakin. Välillä on hyvä innostua ja korjata kurssia, mutta stressaaminen ja laskeminen ei mielestäni kannata. Toivottavasti voit nyökytellä siellä ruudun toisella puolella tuolle ajatukselle.

Tasapainossa oleva elimistö osaa yleensä muistuttaa, jos se kaipaa jotain. Keväisin maksani antaa minulle yleensä signaaleja pienoisen puhdistuksen tarpeesta juuri happamien makujen himona. Silloin minä ja Molkkari olemme todella hyvissä väleissä ja olen tavannut kuluttaa jopa yhden ison pullon viikossa, kunnes elimistö kertoo, että nyt riittää taas hetkeksi. Muulloin nappaan itselleni napsun silloin kun mieli tekee. 

Jos et ole ikinä kokeillut, suosittelen katsomaan olisiko sinusta ja Molkkarista myös kavereiksi. Raikas, hyvänmakuinen kesäjuoma — se riittää minulle.