Kunnon vehkeet.

Silloin kun me muutettiin yhteen, ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä, me tehtiin sitä ihan päivittäin. Oikein niinkun ilolla. Pikkuhiljaa tahti hiljeni sellaiseen kolme kertaa viikossa meininkiin, joka oli mun ystävienkin mielestä ihan holtitonta touhua.  Aikaa kului, perhe kasvoi, asunto ja työpaikat muuttui. Stressipisteet kasvoi. Joistain asioista vaan ei voi luopua, varsinkaan siitä joka on itselle ja puolisolle niin tärkeää. Hyvistä jutuista kannattaa elämässä ja parisuhteessa pitää kiinni. Tietysti.  Nyt ollaan yritetty tsempata ja tarttua toimeen kerran viikossa. Jotenkin tämä on mennyt niin arkiseksi koko touhu, että SEN homman ajattelukaan ei saa järkyttävää törinää pyttyyn… Vai miten sen sanoisi… Homma hoidetaan ns. rutiinilla. Joka perjantai, heti kun siihen on aikaa.  Eikä se nyt niin vaivalloista ole edelleenkään, se itse touhu. Aloittaminen vaan on jotenkin hankalaa. Että Kuka nyt tekee aloitteen ja missä? Miten edetään? Olkkarissa, makkarissa, keittiössä?  Vaikka tietää miten kiva olo on jälkeenpäin, ja se fiilis kantaa monta päivää. Ja sitä ikäänkuin näkee omien kätensä jäljet tässä. Olokin on jälkeenpäin mielettömän rentoutunut. Jos tähänkin asiaan löytyisi nyt joku flow, olisi superia. Näin pitkän taipaleen jälkeen mä olen alkanut miettimään jopa uusia välineitä. Joskushan se saa liekin ihan uudella tavalla roihahtamaan.  Ja siis, kyllä, puhun tässä imuroinnista!  Tähän isoon taloon koiran karvat levittäytyy niin kivasti isolle alalle, että mitä sitä nyt joka tovi ”sitä” tekemään, turhan päiten. Varsinkaan kun tuo imuri on vehkeenä ihan kamala. Valitsin kestävyyttä ajatellen Mielen viimeeksi hajonneen Electroluxin tilalle, ja saamari että Mielessä on pieni pölypussi, ärsyttävä suutin ja se saakelin vekotin huutaa kun itse saat*na.Nii että. Heti kun tilillä lojuu ylimääräistä, mä menen imurikaupoille. Sit sitä kipinää tähän touhuun, niin! Oli isot tilat tai ei, mä haluan hiljaisen ja mukavan imurin. Jos sit vaikka sen kanssa haluaisi taas peuhata jokaisena päivänä.