Lapset. Lisäaineet. Sokeri. ts. ime parsaa.
Törmäsin taas blogistaniassa keskusteluun lapsista ja sokerista. Mullahan ei ole mitään sokeria vastaan, enemmän koen myrkyksi lisäaineet. Jo 20 vuotta olen kouhannut muutaman faktan kanssa.
– lapsille ei syötetä lisäaineita.
– lapsille ei juoteta limua.
Meillä lasten ruokavalioon kuuluu mahdollisimman luonnollinen ravinto . Mä olen todella ruokafasisti, omien periaatteitteni mukaan.
Esikoisen kaverit olis halunnut itselleen kaltaiseni nuoren äidin. Sitten esikoinen kertoi ettei sillä ollut vielä viisitoistavuotiaanakaan lupaa juoda kokista, ja muiden haaveet kaatui siihen. Oltiin sovittu Tyypin kanssa että poika saa maistaa karkkia kolmevuotiaana, sitten tipat linsseissä kaivettiin joulusukasta se ensimmäinen suklaa pois, ja laitettiin rusinat tilalle. Ensimmäistä joulukarkkia jäbä maisteli sitten viisivuotiaana. Herkuksi sitä ennen riitti kiehautettu parsa, tai rusinat.
Nyt lasten kanssa on sopimus että kotona ei tarjoilla karkkia ennen joulua, ottavat mielummin loppuvuodesta isommat legopakkaukset. Fair deal mun mielestä. Juhlissa ja kylillä saa herkkuja ottaa jos on tarjolla. Lauantaisin kun katsellaan avaraa luontoa, herkutellaan pähkinöillä ja kasviksilla.
Sokeri mua ei sinänsä haittaa, lisäaineet kyllä. Välttelen silti (piilo)sokeria parhaani mukaan. Sokerin tuputtaminen lapsille on aivan turhaa. Koska ne pärjää ilmankin.
Tyypillä meinaa mennä hermot kaupoilla kun jumitan milloin milläkin hyllyllä tutkimassa mahdollisia uusia tuotteita ruokarepertuaariin.
Meil ei saa juoda limuu, meil ei saa syödä sokerijugurttii, meil ei saa syödä lisäainemehukeittoo, meil ei saa sokerimuroo.
Meil ei juoda mehuja, meil ei (juurikaan) syödä vaaleata leipää, meil ei syödä vanukkaita, meil ei syödä keksejä. Meil ei syödä jäätelöä talvella (!)
Toki poikkeus vahvistaa säännöt.
– mamma, voitaisko me saada vanukkaat?!
– täh, etteks te just viimevuonna saanu?
– no ei, ku se oli edellisvuonna…
– aaaaai. No sitte!
Mun periaatteet ei myöskään leviä yhteen lisäainelastiin kerran vuodessa ( tai kahdessa vuodessa, tai edes kuukaudessa vaikka).
Ei meidän (lasten) elämä silti ole mun silmissä ankeeta. Mä leivon, sokeria ja voita säästämättä. Pääsiäisenä saa suklaamunia, halloweeninä vaahtokarkkia. Kesällä saa jäätelöä. Ukki saa ostaa suklaarusinoita, tai tarjota lakua. Tämänhetkinen spessuhitti on taatelipatukat, naminami. Ympäristön (kaverien) paine ei juurikaan meillä tunnu, vaikka muut sais joka päivä herkkuja, me toimitaan näin. Eipä siitä sen enempää ole keskustelua tullut.
Eniten painin itseni kanssa näiden lisäaine-, luomu-, vege – ja terveellisyysasioiden kanssa. Juonko soijamaitoa? Vai kaura? (Lisäaineet, valmistusprosessi.) Mites lapset? Lehmänmaito? Eikun piimä? Lihaakaan en enää mielellään söisi, mutta Tyypille tuntuu olevan vaikea markkinoida mitään ”ekoroskaa” syötäväksi.
Yksikerta olin onnesta soikeena kun löysin lisäaineetonta hilloa, ja kotimatkalla kävin melkein itkemään koska se on lennätetty tänne Ranskasta asti. Että aina kun jonnekin kumartaa, pyllistää toisaalle. Ei pidä aina ottaa asioita niin vakavasti tietty. Enkä otakaan. Joskus näitä on vaan hyvä pyöritellä ja avata sekä omassa mielessään että yleiseen keskusteluun. (ihan kuin sitä tällä foorumilla kauheasti aukenis, ha ha! Kuitenkin jos sulla on hyviä lisäaineettomia herkkuja mielessä, mielipiteitä parhaasta maidosta, tai hyvistä kotimaista tuotteista ni huutele toki, mä kuuntelen!)
jumankekka!
Leksandin näkkäri on lisäaineeton. Ja löysin perhepakkauksen! Kisuakin nauratti.