Meidän ranskalaiset aamut

Meillä kävi eilen vieras. Vieras ihmetteli hiljaista taloa: lapsiperhe, perjantai, kello 20.00. No, mun mielstä vaan on tärkeää, että lapset saavat tarpeeksi unta. Tarkoittaen noin 10-12h/yö. 

”Monelta ne sit herää aamuisin kukkumaan?” Kysyi vieras. 

Niinno, kun en tiedä. Kun meillä on nää ranskalaiset aamut. 

??????? 

Siis. Luin hesarista muutama vuosi sitten että ranskalaiset lapset kasvatetaan niin, ettei niillä ole asiaa vanhempien puheille viikonloppuaamuisin ennenkuin makkarin ovi aukeaa. Say whhhhott? Eihän se nyt voi olla kansallisuudesta kiinni. Ranskalaiset. Tanskalaiset. Ihan sama. 

Sit mä yhtenä aamuna sanoin niille, että viikonloppu on ainua aika jolloin mä saan vähän nukkua. Että otetaanpa tälläiset ranskalaiset aamut käyttöön. Ja niin me otettiin. Tyytyväisinä ne on jo muutaman vuoden töheltäneet keskenään aamuisin. Muutaman kerran olen ystävällisesti kertonut että ei,  kimblen pelaaminen ei ole hiljaista puuhaa, tai että juu, mä todella herään Lego-laatikon hämmentämiseen.

 Homma toimii hyvin, ja sillälailla että joka aamu kun herään, menen ensimmäisenä, iloisena ja rentoutuneena, pusimaan ja halimaan lapsia. On vaan henkisesti eri asia herätä omia aikojaan, kun johonkin infernaaliseen mekkalaan, kiljumiseen tai makkarin oven ränkytykseen. 

Ja ei, en ole kertaakaan nukkunut silti yli kahdeksaan. Tai kerran ehkä heräsin 8.20. Muuten heräilen automaattisesti, ilman häiriöitä 7.20 – 7.40. Kyllä ne on nerokkaita ne ranskalaiset. Tanskalaiset. Mitä ne nyt oli. Tässäkin keississä nyt on ehkä se viisaus että jos jotain haluaa, kannattaa pyytää.