Kundin ensimmäinen koulupäivä (ja äidin ahdistus)

Kääk! Tällä päivämäärällä kaikki kersat saateltu koulutielle! 

Esikonen aloittaa pian Tukholman yliopistossa, ja juniori puskettiin ekalle tänään. Monille koulun aloitus on ilon ja onnen päivä. Vaikka kuinka fiilistelen omia itsenäisiä tulevia työmatka-aamuja, niin napanuora tuon nuorimmaisen suhteen on aivan liian lyhyt! Minun puolelta. Se on fiksu ja reipas poika, ja varmasti menee reippaasti tuo hillitön koulumatka siltä. Mä en kuitenkaan ole moneen yöhön nukkunut kunnolla, kun ahdistaa. 

Jo tänään muistin sanoa ettei vieraille ihmiselle saa jäädä juttelemaan. Huoh. Ja vaikka kundi noudattaa liikennesääntöjä oikein huolella, aloin huutamaan tänään kotimatkalla kun kundi heilui ”liian lähellä” autotietä. (Lue: kurotti painamaan liikennevalon nappulaa) * Mein kadulla, joka on pitkä kuin nälkävuosi, on ehkä katuvalot. Ehkä. Mutta myös pihatietä ja pensasta aika paljon. Saatikka talvella kinoksia. Plus 4 tien ylitystä tuossa koulumatkassa, ja mun mielestä pojalla vielä on niin äärettömän lyhyet jalatkin, että sydän syrjällään mietin miten se pärjää…. Onneksi sisko on samassa koulussa ja osana aamuista menevät samaan aikaan. Ja iltapäivisin kundi jää iltapäiväkerhoon (liikuntapainotteinen!!! Jes!)  nähdään ekaristeyksellä ja taaperretaan yhdessä kotiin. …mutta silti. 

Muistan kyllä tyttöjenkin ekavuosista katsoneeni ikkunasta niiden ensimmäisiä omatoimikouluunmenojaan  itkeneeni vuolaasti. 

Tänään nielin ekaitkuni kävellessäni isompien koululaisten muodostaman kunniakujan läpi sisälle kouluun kuopukseni perässä. Tokakerran väänsin tipat mansikkaviinerille lähikahvilassa, ihan vaan haikeudesta. Mun lapset on kaikki jo niin isoja! 

Kundi tosiaan jännitti koulun alkua valtavasti, koska eräs pieni valepukki oli kertonut tulevan open olevan ”hullu ragee” ja antavan neljä tuntia jälkkää jos kynä tippuu lattialle. No lööperiähän se oli tämä tarina, koska ei ollut ope ragennut sittenkään kun heti ekapäivänä kynä todella putosi lattialle… Kivaa oli ollut, ja sisko hakenut välkällä leikkimään. 

Tänään kotona ihasteltiin aapista, ja If:in sponsoroimaa heijastinlippistä. Kiitos vakuutusyhtiölle mahtavasta lahjuksesta! Näkyy Tapin nuppi liikenteessä sittenkin kun aamut pimenee. 

Mä hoen itselleni: kylläsesiitä, kylläsesiitä ja elämäkantaa elämäkantaa. Ehkä jo ensiviikolla oon ainoastaan fiiliksissä siitä kuinka nuo tyypit on isoja, ihania koululaisia ja elämä helppoa, tittidii. 

 

* Samassa risteyksessä jossa kesäillasta huumaantunut äitinsä ajoi polkupyörällä ilman kypärää, päin punaisia valoja (ei paljoa muuta liikennettä), ja sai vihaiset sormenheristelyt mopopojalta. Kuinka liikkis mopokaveri!)