Rakennapa itsellesi pieni taloudellinen katastrofi – kas näin!

Se on helppoa. 

Osta vaikka vanha talo. Sitten oleta että kuntoarvio on suunnilleen kohdillaan. Unohda iloisesti elämän pienet muuttujat. 

Sit tehdään niin, että toinen aikuinen ottaa vapaaehtoisesti lyhyemmät työpäivät ja pienemmän liksan, koska ekaluokkalainen. Sit vaikka toiselle tehtäisi työhön sellaset muutokset, yllättäen ja pyytämättä, että leikattaisi suurin osa palkkaan kuuluvista lisistä pois. 

Sit tehtäisi niin, että tulis se kuuluisa kohtalon sormi ja sörkkis siitä talosta vaikka putket rikki. 

Niiiiii. Siinähän sit oltais. Eikö oltaiski? Ollaanhan me. 

Oh jees. 

Manioissa ostin lapsille kaikki välikausivaatteet, gorekengät ja maksoin harrastukset, nyt kun vielä on varaa. Voin lakata ”törsäämästä” luonnonkosmetiikkaan (ha ha, kymppi kuussa säästöä?) ja suunnitella kauppareissut huolellisemmin. Ollaan me ennenkin pärjätty, ei siinä. Kuusi vuotta yhden ihmisen tuloilla. (Opiskelun ja pikkulapsiajan vuoksi, viisi henkeä ja neljä koiraa, eikä edes ahdistanut!) Mutta, kun hetken ehti maistaa sitä iloa jossa ei jokaista penniä tarvinnut laskea, niin kyllä kiristää. Ikuinen optimisti ottaa asian tietysti vaikka niinkun ultimatehaasteena, miten rakentaa vielä halvemmalla vielä parempi elämä? Sasse. Ei auta kun alkaa yrittelemään. 

On tässä takana kuitenkin se ikuinen all you need is love – meninki. 

Sitähän useimmiten täällä riittää. Tässä kuvassa kekarat oli ihan 10h erossa tosistaan. Joskus sekin on liikaa. <3