Kääk! Korppi-gate
”Firma” päätti räjäyttää otsikot männäviikolla. Kahdellakin saralla.
A ) Meidän yksikön osalta pukkamalla ripsaa ja yrjöä puolelle henkilökunnasta ja päätymällä sen vuoksi iltapulun otsikoihin. Ripulifreehen puolikkaaseen kuuluvana en tuulettele vielä, ennenkuin epidemian syyllinen löytyy.
B ) Varsinainen suuri pamaus oli Helsingin Kaupungin korppi-gate.
Mainoksen nähtyäni mun reaktio oli ”aha”. En ehtinyt uunituoretta julistetta sen enempää äimistellä. Eikä se herättänyt minussa sellaisenaan juuri tunteita suuntaan tai toiseen. Somekohun sentään huomaisin. Somessa on kohistu välinpitämättömyyden rinnastamisesta väkivaltaan, sen on kuulemma väkivallan vähättelyä. Juuri olin luennolla jossa taas painotettiin että henkinen väkivalta ON väkivaltaa. Pyytäisin huomioimaan tämän näkökannan myös. Kampanjaa myös moitittiin äitien syyllistämisestä, isän poissaolosta… Mistä vielä. Miten mä en tajunnut nähdä asiaa näin? Ehkä en itse syyllistynyt, en ole tarpeeksi valveutunut feministi, lapsilla ei isää ole ikinä ollut paikalla… Olen ehkä daiju, tai teflonia. Tai olen erityislapsityössä nähnyt että tällainen ongelma OIKEASTI on olemassa. Kuvasta ja kontekstista viis, välinpitämättömyys on välinpitämättömyyttä, se on henkistä väkivaltaa ja piste. On laiminlyönnin väline sitten se pädi tai pullo, tai mikä tahansa.
On myös totta että nykyajan vanhemmat on valveutuneita ja viettävät aikaa lastensa kanssa enemmän kuin aiemmin. Mun mielestä on turha vetää tähän keskusteluun myöskään ”ennenvanhaan oli paremmin /eikun nykyään” juupa-jaapaa. Kun kyse tässä ei ollut myöskään siitä. Siinä korppi-gate osui maaliin, että keskustelua heräsi, ja valveentuneimmat ehkä miettivät arkikohtaamistaan oman lapsen kanssa.
Tiedättekö että oikeasti vanhempainilloissa on jouduttu vanhemmille luennoimaan siitä, että puhelin pitäisi laittaa pois lasta hakiessa. Kun oikeesti on niitä ihmisiä jotka eivät ymmärrä. Lapselle suurin juttu päiväkotipäivässä on se kun kaivattu, oma aikuinen tulee häntä noutamaan. Ei sitä lasta silloin haeta kuin maitopakettia kaupasta, herran jumala! Jonkun päiväkodin portissa oli lappu missä luki ”Varaudu päiväsi tärkeimpään tapaamiseen. Laita puhelin taskuun.” Siis ihan aikuiselle ihmiselle pitää kertoa tämä. Lapulla. On kyllä aika vinoutunutta meininkiä.
Ei se lapsi hajoa jos puhut puhelimessa tai hengaat joskus somessa, tietenkään. Mutta jossain mättää jos neuvolaväellä on tunne että mm. lasten puheenkehityksen viivästymät on yleistymässä. Sen sijaan että somessa huudat naama punaisena ettei tästä ole ”tutkimuksia”, kun se on vaan mutua, tai martyrisoidut, syyllistyt ja alat potea huonoäitisyndroomaa, niin mitä jos vaan ajattelet että kappas, mein kekara se puhuu kun ruuneperi, tämä ei koske minua, tai vaihtoehtoisesti, jaa, taidan lukea kekaralle illalla ihan vanhan ajan sadun että voidaan olla yhdessä ja että kielikin siinä kehittyy.
Vuonna nakki kun esikoiseni aloitti päiväkodin *, yhdessä vanhempainillassa kehoitettiin omistamaan töistä kotiutumisen jälkeen ensimmäinen vartti täysin kekaralle. Kuunnella kuulumiset, pusutella, halitella. Ja kas kun ikävä ja huomio on tankattu puolin ja toisin, on yllättäen omaa aikaa ottaa se oma ”aikuisen” homma, oli se kuppi kahvia, pädi, hesari. Meillä tämä on toiminut jo 20 vuotta. Saa vapaasti ottaa käyttöön. On meinaan verraton niksi. Toimii varsinkin pikkulasten kohdalla. Vaikka meillä on koululaisia, ramppaan edelleen yläkertaan naamaani näyttämään heti kun saavun. Teinin kanssa nyt oli vähän kiitos-ja-hei meininki, tai vaihtoehtoisesti teinimäistä tunnekalkatusta aika monta tovia enemmän kun olin ajatellut, mutta sillon se seurasi perässä sinne kahvinkeittoon sitten.
Tämä oli vaan nyt pieni arkea helpottava kikka. Korppi-Gatessahan on kyse kokonaisvaltaisesta mielikuvien vyyhdistä. Nykymaailmassa pitää tarkkaan miettiä millaisen viestin haluaa antaa, eikä ehkä osattu odottaa moista kalabaliikkia. Silti. Mä aina olen äärettömän iloinen keskustelusta joka herää sivuten aihetta miten lasten oloja voisi parantaa. Mä laskin tämän hässäköinnin siihen kategoriaan. Eli viimekädessä mun mielestä siis kampanja ihan paikallaan.
* 90- luvun lopulla syyllistyin valtavasti mun ”teiniäitiydestä” koska perusolettamus oli etteihän se mitään tajua/osaa kun se on ”tommonen teiniäiti”, sekä päiväkodin ja neuvolan silmissä. Pari vuotta vähättelyä kuunneltuani päätin että minäpä en paljoa tässä ala syyllistymään enää ikinä, enkä ole syyllistynytkään. Olen täyspäinen ihminen, ja tiedän tekeväni parhaani lapsen / lasten eteen. Piste. ( En edes viitsi aloittaa niistä ikuisuusaiheista kuten tutti, vaippa, imetys, huudattaminen, unikoulu, päiväkodinaloitus ynnä muu shaisse. Jokainen täysipäinen aikuinen joka rakastaa lastaan ja perhettään, tekee näiden suhteen aivan tasan hiton helvetin varmasti juuri oikean ratkaisun. Sen jota tehdessä on ajateltu lapsen / perheen etua. Jota harvoin vauvalehden paskaa-palstalla päätään aukova wannabe-superäiti kuitenkaan tietää.)