Ripokirjavaa

Eilen puhuttiin kattoremontista. Ts. Huoltomaalaus on tehtävä, ja vähän tiivisteltävä saumoja. 

Googlettelin jo tekijää hommalle ja suunnittelin laittavani tarjouspyyntöjä, mutta piheyteni ei anna ehkä periksi luovuttaa kattourakkaa ammattilaisen käsiin. Ko osaan mä itsekin, jos vaan pysyn katolla jotenkin. Se on hyvin jyrkkä ja siinä on liukkaan limaista levää pinnassa. 

Kolmien kenkien pitoa olen siellä kokeillut. No ei pidä yhdetkään. Ei sileä, ei karhea, ei ne mitkä luulin ”tahmeiksi”. Huuh. Varmaan tulee ektriimiä ja valjasluisua jahka sinne saakka päästään. 

No kun me siitä kattoremontista puhuttiin, päästiin meidän ikuisuusaiheeseen tämän talon osalta. Nimittäin ulkoasuun. Jota mä Rrrrrakastan! Katto on punainen, ikkunalaudat punaiset, seinä hiekanharmaa, sokkeli harmaa. Ovet lakattua puuta. Ikkunanpielet valkoiset. Ja tietty tiilistä muuratut kuistin kannatinpylväät kruunaa kuuskytlukuaisen kokonaisuuden. 

Tyyppi viiiihaaaaa talon ”ripokirjavuutta”. Pedanttisuuden puolelle menevä järjestelmällisyyden rakastaminen, ja selkeiden linjojen ihannointi aiheuttaa angstin tunteita talon autenttisuutta kohtaan. ”Katon vois vetää ruskeella sit” ja ”sokkelin maalaan mä. Että tulis jotai yhtenäistä tohon ulkoasuun…” Ja sä lupasit että ovet voi maalaa. Ei ei ei ei ei! Ja ihan vahingossa sanoin että ovet voi EHKÄ maalaa, mutta olen muuttanut mieleni senkin osalta. Olen nainen! Haloo! 

Ei. Tätä rakennusperinteen helmeä ei saa tuhota. Kyselin fb:n rintsikkaryhmästä josko joku olis yhdenmukaistanut ulkoasua, ni ei. Enimmäkseen oli pidetty vanhat väritykset, ja meidän taloa kehuttiin kovasti. NIIIII. 

Ymmärrän jos puolisoni ei halua asua rakennustaiteen museossa, muttaku. Tämän kuuluu olla tämänlainen. Jos mä olisin halunnut valkoisen, särmikkään talon, olisin tietysti ostanut sellaisen. 

Katsotaan millainen kompromissi saadaan aikaan… 

 

Koska ripokirjava on kielletty väri myös ”yhteisissä tiloissa” eli alakerrassa, olen saanut sitten yläkerrassa värimaailman suhteen vapaat kädet. Ja olen toteuttanut itseäni sitten siellä täysillä. 

Melkein itkin onnesta tänään, kun kuljetusmies oli liukastellut poikki jäisen pihan, ja tuonut ovellemme paketin mulle! 

Sain parin vuoden jahkailun jälkeen tilattua himoitsemani villamaton. 

Ja kyllä! Se on väriltään just niin karmivan ripokirjava, ettei sillä varmasti ole ikinä asiaa alakertaan, mutta mä rakastan sitä! Rakastan! 

Se on tyyliltään modern kelim, ja siinä yhdistyy kaikki lastenhuoneen värit. Punaiset retrohuonekalut, Marimekon retrounikonvihreät verhot ja ruskeat tapetit. Jee! 

 

”Mamma, on vähä omituista että sä sekoot tollalailla jostai matosta…” Sanoi kersa. 

– joo joo. Mä nyt vaan oon tällänen… Ei mahda minkään.  

– Mut muuten sit jos meinaatte yrjöö, ni tää herra Kelim potkaistaan tonne sivuun ensin. Muistakaa se. Tää on mulle henkisesti tosi arvokas tää matto!