Saako tästä edes puhua? – läheisen alkoholismi

Niin että. 

Asia josta on vaiettu liian pitkään, ja edelleen vaietaan monissa perheissä. Alkoholismi. 

Olen nähnyt asian monelta kantilta. Kotona. Ja työpaikoillani. 

Jotenkin olen ajatellut että on törkeää puhua asiasta, koska se ei ole minun ongelmani. 

Mutta. Onhan se. Vaikka alkoholiongelma ei olisi omasi, koskettaa se koko perhettä, kaikkia läheisiä jotka siinä maailmassa elää. 

Alkoholismi on varmaan jossain kirjoissa hävettävä asia, ja siitä pitäisi olla hiljaa, mutta mä en suostu häpeämään, joten en myöskään ole tästä asiasta hiljaa. Olen myös sen päättänyt ettei alkoholistin juominen hallitse minun elämääni, niksin-naksin suurin saksin ja siitä poikki. Koska mulla on oikeus valita keitä elämääni kuuluu. 

Olen tullut myös siihen ikään, jossa olen oppinut ajattelemaan että koska Suomessa alkoholisti saa itsensä tappaa juomalla, niin ihan vapaasti sitten. Kukaan ei auta ihmistä jolla on hätä läheisestään, eikä pieni ihminen kaikkea jaksa. Luulin…

Joulukuussa keräsin jaksamisen, sietäminen ja kestämisen viimeiset rippeet, ja tein vielä yhden yrityksen pelastaa minulle tärkeä ihminen. Tälläkertaa sain vastaani oman alansa ammattilaisen joka otti hätäni tosissaan. Lopputulemana jollakulla on pitkä matka ja kivinen tie edessään. Mulla vaan tilanne, jossa voin heittää asiat korkeimman haltuun. Koska mä olen tehnyt voitavani. Tiedän että olen tehnyt liikaa, huolehtinut liikaa ja kärsinyt liikaa. Asioista jotka ei ole mun asioita. Ehkä mua on ajanut eteenpäin järjetön optimismi, tai sitten se on loppumaton rakkaus. Tai ihan vaan se ettei osaa luovuttaa. Tai harha omasta suuruudesta, ja siitä että vahvalla tahdolla teilaa mitä tahansa. 

Mutta joka aamu mä voin katsoa peiliin, ja tiedän että olen yrittänyt kaikkeni. 

Jokaiselle alkoholistin läheiselle neuvoisin, mieti mihin pystyt, ja tee se. Älä enempää. 

Sillä hänen ongelmansa eivät ole sinun ongelmiasi. 

Hänen häpeänsä ei ole sinun häpeäsi. 

 

Mä olen monessa vaikeassa tilanteessa miettinyt missä kulkee kasvamisen ja kärsimisen raja. Kun hankala tilanne, elämänvaihe tai ihmissuhde ylittää tuon rajan, tiedän että on aika puhaltaa peli poikki. Koska etupäässä olen vastuussa omasta onnellisuudestani. 

(…enempää en nyt jaksa asiasta kirjoittaa. Ehkä toisella kertaa. Kiitos että luit tämän.)