rakenna talo – varmista avioero (?)
Katto, salaojat, katto, salaojat… Pohdin tässä mitähän talossa säädetään seuraavaksi. Luulen että katosta lähdetään keväällä, ja katsotaan mihin kesä riittää. Talon kivijalka on ollut kuiva 60 vuotta, niin luulen sen pysyvän kuivana ilmastonmuutoksesta huolimatta. Pihaa joutuu edelleen jokatapauksessa säätää, ihan vaan siksi että vesi seisoo muutamassa paikassa tähän aikaan vähän liian lähellä taloa mun mielenrauhan kannalta. Salaojat voidaan toki myös kaivaa, jos mulla käy aika pitkäksi.
Tänään lenkillä tsuumailin rapattujen rintamamiestalojen värimaailmoja, ja edelleen istun siinä junttura kannassani että punainen katto säilyy. (Ha ha ha, se joustava ja kiva ihminen josta ed. postauksessa mainitsin, on tässä asiassa mun selän takana piilossa.)
Silmiini osui sattumalta myös tämä:
Pohditteko rakentamista/remontointia?
- Laskekaa ja aikatauluttakaa. Onko varaa rakentamiseen ja venyviin aikatauluihin?
- Kuinka paljon parisuhteessa on ”onnellisuusvarantoa”, toisin sanoen kuinka paljon on varaa riidellä.
- Otatteko toisenne huomioon ennen rakentamista? Miten tulee käymään rakentamisen aikana?
- Rakentamaan kannattaa lähteä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on muutenkin helppo tehdä asioita.
- Ennakoikaa ja olkaa joustavia.
Lähde: psykoterapeutti Heli Vaaranen. Meillä kotona.fi/rakenna talo-varmista avioero
Mitens meillä?
No.
Oli varaa pakollisiin korjauksiin, ja pieniin ylläreihin. Isoihin ei. Rahanmeno toki kiristi välejä, mutta siinä vaiheessa kun hysteerisesti kimitin ettei ”mun” rahat riitä putkiremonttiin, niin Tyyppi alkoi hysteerisenä nauramaan ja totesi että onpa helkkaristi kivompi se on jonkun toisen rahaa törsää kuitenkin. (Kuten pankin.) Että. Jeppis. Huumori ja (realismi) auttaa. Aina.
Onnellisuusvarantoa oli ja on. Faktahan on että sieltä on joutunut ammentaa siinä kohtaa kun kaikki vapaat meni raksalla, ja muun perheen ja töiden vuoksi oli kaikki tehtävä erillään. Kivintä oli kilvoittella sillä kumpi oli likaisempi, väsyneempi tai kusisemmissa hommissa ollut.
Ei otettu toisia mitenkään huomioon rakentamisen aikana. Kts. edellinen kohta. Onnellisuusvaranto tärkeässä roolissa. Onneksi remonttiin ei mennyt ennen muuttoa kuin 3kk. Ja kun mun pää on paskaputkessa tai välikatossa, niin ei siinä romantiikka tule mieleen ensimmäisenä. Mutta kun yhtäaikaa raksalle osuessa nenän alle ilmestyy höyryävä kupillinen kahvia ja suklaakeksi, se riittää.
Ja juu, jos vaikka molemmat on hankalia ihmisiä, niin voi se silti näköjään onnistua. Oliski kurjaa jos toinen olis semmonen kenen kanssa on helppo tehdä asioita ja toinen ei. Nyt se on fifty-fifty, ja hyvä niin. Mä en muuten ikinä kuullut kenenkään pystyvän kiroilemaan 10h putkeen, ennenkun kasasin Tyypin kanssa suihkukaappia.. Siis niin että joka sana on aidosti kirosana, tai vähintään jokaisella sanalla on ruma etu- tai takaliite. (Ruuvi-perkele, vitun ohje jne.), tai vaan ihan maanista s-tanan hokemista. Mutta nytpä sekin on koettu, sillä (vitun) ikean (vitun) palapelit ei ole ollut mitään verrattuna siihen ruutanan suihkukaapin kokoamiseen. Kiroilija kiroili, mä pidättelin naurua, 10 tuntia. Pidettiin toki kahvitauko välissä siinä. Ja muutama mietintätauko myös.
Tässä ollaan, edelleen. Yhdessä.
Vanhan talon ostaessa pitää olla realiteeteissä siinä, ettei remontit ihan heti lopu. Tuskin ikinä. Mutta jos osaa olla ja elää niin, ettei kaikki ole niin justiinsa, niin kyllä sitä pärjää.
Ja kyllä, tuntuu että tässä talossa olen jotenkin fyysisesti onnellisempi kuin missään edellisessä kodissani.
– kun kaikki ei ole ihan justiinsa.
Ja
– kun ”mukava ja joustava” ihminen haluaa säilyttää alkuperäiset ovenkarmit, huolimatta siitä että lankomieskokelas vahingossa katkaisi yhden. *
* Tyyppi on ihan neuroottisen pedantti, joten joko rintamamiestaloelämä on tehnyt tehtävänsä, tai sitten tuossa rikkinäisessä listassa vaan lukee puhdas ”minä …….. sinua”.