pay it forward

Just tässä laitoin viestiä ystävälle, se kun on sattumalta samoilla kylillä just. Kysyin voiko se heittää mut ja kekarat junalle, koska täällä on älytön rankkasade. Toki heittää. Tietty.  Ja itseasiassa vei ihan perille kohteeseen. Koska halusi. 

Mulla on matala kynnys kysyä siltä kyseiseltä ystävältä kaikkea maan ja taivaan väliltä, koska meillä on YYA-sopimus joka pitää. Aina saa kysyä apua, ja toinen rehellisesti vastaa riittääkö rahkeet ja aika. 

Mä yritän itse auttaa muita pay if forward – mentaliteetilla. Koska uskon (optimistisena luonteena) että hyvä kiertää. 

(Tosin ”kolmistaan”-blogin Karoliina kirjoitti taannoin mua voimakkaasti puhuttelevan tekstin, jossa todennettiin ettei metsä aina vastaa niinkuin sinne huudetaan. Osui kyllä syvälle muhun se. Suosittelen hakemaan tekstin ja lukemaan.) 

Ystävien ja tuttavien auttaminen oman jaksamisen mukaan on luku sinänsä. Mutta mä koitan vähän levittää sitä asiaa oman kuution ulkopuolelle. En siksi että ostaisin itselle hyvää karmaa, vaan siksi että saan muiden auttamisesta itselle vilpittömästi hyvän olon. Että tietynlaisisesta itsekkyydestä ja hedonismista se kai kuitenkin sitten lähtee. Usein keissit on loppupeleissä kuitenkin niitä win-win juttuja. 

Olen pyrkinyt antamaan lasten pieniä vaatteita tuttaville, jolla tiedän että kukkaroa yh:na kirraa. Tämä on palannut luokseni toista kautta, olen sitten saanut omille lapsille kauniita vaatteita toisesta osoitteesta kun oma lompakko valittaa ja lapset kasvaa. Ja kaikenpäälle ei ole ne turhat vaatteet jääneet lojumaan mun nurkkiin. 

Kesällä pinosin kersojen vanhoja leluja ja laitoin paikalliseen fb-keskusteluun että olen lapsille maksanut kirppishinnan valmiiksi, että paketit voi noutaa omilleen jos kukkaroa ahdistaa. Menivät kaikki hyvään tarkoitukseen. Ja lasten huoneet siistiytyivät kummasti. Mulle tuli hyvä mieli. Muutaman noutajan kanssa väännettiin kollektiivista itkua tossa portilla kohdatessa. 

Pay it forward iski minuun samalla keskustelusaitilla kun parta-agama oli loukkaantunut. Pyyteettömästi joku nainen ajoi toiselta puolelta kaupunkia meidän portille, koska rankkasade ja auttamisen halu, ja tovi kyynelehdittiin molemmat siinä kun sain tärkeän lääkkeen kouriini. 

Viimeviikolla sain huoltomieheltä töissä todella simppelin asian, teippirullan. Jota hänen ei olisi tarvinnut minulle antaa edes millään muotoa. Hän pyysi odottamaan ja juoksi laitosta toiseen päähän ja hymyillen ojenti teippirullan ja toivotti onnea. Pieni asia, iso merkitys! 

Kukat menossa tuoksuihmisen iloksi konttoriin…

Joskus vilpittömällä, pienellä eleellä on suuri vaikutus toisen mielentilaan ja koko päivän kulkuun. Teippirulla ja se pieni vaivannäkö sai mut tuntemaan itseni arvokkaaksi. Hassua. 

Ihan pyyteettömästi ja numeroa tekemättä voi vaikka maksaa rahaa amnestylle, SPR:lle, kirkon ulkomaanavulle tai minne tahansa hyväntekeväisyysjärjestölle. Jos kukkaroa kiristää, niin ne pienet hyvät teot ja ystävällisyyden ilmaisu arjessa on myöskin korvaamatonta hyvää, joka joskus jotain kautta palaa sun luokse takaisin. Uskon. 

 

 

No. Ensiviikolla menen työhaastatteluun. Ihmiset pyöritteli päätään kun siitä kerroin. Siis vapaaehtoistyötä? Miksi ihmeessä? 

No. Mä luulen että olen siinä hyvä. Mä luulen että voin auttaa. Mä kuvittelen että siinä työssä voisin tuntea itseni tärkeäksi. Ja sitä voin tehdä niin ettei siitä ole perheelle ajankäytöllisesti mitään haittaa. 

Siksi. 

Mun stressitilat loivenee touhuamalla, remontoimalla ja ulkoilemalla. Mitä jos se aika kun tekee mieli istua pehvalleen, olisi jollekin toiselle se arvokkain kohtaaminen päivässä. Antais jotakin tärkeää ja merkityksellistä. 

Ensiviikolla se selviää olenko kelpo moiseen. Ainakin elämänkokemus, työt ja osittain koulutus tukisi sitä. Mutta en tiedä olenko kuitenkin liian herkkä ja optimistinen, tai jotain.  Aika näyttää. 

Ja juu. Voisin tietty käyttää aikani yrittämällä takoa sitä hilloa ja massia jostain, koska pystyisin esim. toiminimellä sellaistakin tekemään. Mutta ku. Mua ei se just nyt kiinnosta. Se vapaaehtoistyö sen sijaan kiinnostaa. Siksiki. Muiden kummastelusta huolimatta elämässä kannattaa kuitenkin vissiin tehdä niinkun itse näkee parhaaksi ja tuntuu hyvältä. 

Pitäkää optimistille peukkuja!