Aina jotaki spessua
No niin.
Blogissa on ollut hiljaista, koska mä olen muuttosiivonnut kaikki illat viimeviikolla. Pessyt luovutettavaa asuntoa katosta lattiaan ja nitkutellut sienellä kaiken jalkalistoja myöten. Maalasin seinät. Pesin saunan, vessat, keittiön, jääkaapin… Kaiken.
Vikailtana raahauduin kekaroineni ja pyykkipusseineni mutsille ja faijalle. Faija oli varannut mulle pyykkikoneen lisäksi saunan, pizzaa, oluen ja meille pienen wii-turnauksen. Oli äärimmäisen kivaa ja rentouttavaa kaiken pesupas*an ja stressaamisen päälle. Tappi kävi vähän herkillä, ja ajattelin että sitä vaan stressaa uuteen hyppääminen… Kunnes älysin mitata kuumeen…
Kävelyn sijaan otettiin illasta taksikyyti kotiin kuumeisen Tapin vuoksi, ja kun päästiin sinne siivottuun asuntoon, poika sitten räväyttikin laattaa jokapuolelle siivottua asuntoa. (Sanoinko jo siivottua!!)
Oh joy!
Laattaa lenti sänkyyn, lakanoille, vaatteille, lattioille, mun käsille, ämpärin viereen, vessaan!
Hulvatonta!
Ja siinä vaiheessa kun laattaa tuli pojan nenästä, ja se kakoi tukehtumispistessä sitä ulos, yökittin jo mekin Kisun kanssa. Päädyin kuitenkin nauramaan kuuluisaa hullunnaurua, joka pyrkii ilmoille just näissä arjen yllättävissä kurveissa.
Elämäni, ja äitiyteni tähtihetkiä, sanon.
– Ei ei ei! Hitto! Älä oksenna siihen! Eiku oksenna vaan! Eiku tähä! Eiku. Oksenna siihe vaa lattialle, helppo siivoo, eiku, eiku anna mennä! Ei voi mitään! Ei haittaa! Ei hitto, anteeks ku mua naurattaa näi kovin!
Meni se vika yö tutussa ja turvallisessa, vanhassa kotona, nuinkin.
No, en paljoa sitten viimeisistä koirankarvoista enää jaksanut spennaa, kun priorisoin herra laattamestarin tuotosten siivoamisen siinä iltayöstä, sattuneesta syystä, etusijalle.