Broidi ja kiitollisuus

Äitienpäivänä olin tosi kiitollinen broidille autokyydeistä. Mä oon semmonen kiitollinen ihminen ja aina jään miettimään miten voisin tarpeeksi kiitellä semmosesta vilpittömästä avusta. 

Vaikka esim. just broidin ollessa kyseessä se ihan vilpitön ”kiitos” varmasti riittää. 

Broidi on kyllä mun semmonen ensimmäinen rakkauslapsi. Mä olin niin taivaissa kun se syntyi. Olin silloin 11 ja hoidin vauvaa tosi mieluusti. Leikitin, keitin puuroa ja vein leikkimään. Myöhemmin otin hoitoon mun luokse, vein futisturnauksiin ja kun salibandypelit meni vakavammaksi touhuksi, jännitin kentän laidalla. Yläasteella pojasta tuli koulupudokas, ja koska musta tuntui ettei kukaan tee mitään, kävin hakemassa pojan mun luokse asumaan toiseen kaupunkiin, ja käytiin sekä kasi- että ysiluokka loppuun etänä mun opetuksessa, raivosin koululle, sossulle ja vanhemmille. Mutta me selvittiin. Ja mun mieleen aika on jääny tosi kivana mieleen. 

Katselin tossa vain elämää Mikael Gabrielia jakson ja hauskasti nieleskelin itkua koko ajan. Siitä veijarista tulee broidi niin elävästi mieleen. Ulkonäköä myöten. Jostain syystä mulla menee aina se MG tunteisiin. Ja ehkä se hänen tarina hankaluuksista ja toopeiluista valoon koskettaa kanssa. 

Viimeisimpänä taistelin broidin kanssa sille oman asunnon, ja ammattiin valmistavan koulupaikan. Nyt sen on työssäkäyvä omillaan pärjäävä ihana aikuinen ihminen. Joka kuljettaa siskoaan omalla autollaan ja kyselee josko se tarvii apua remonttihommissa. 

Että juu. Ei mun aina tarvitse olla älykiitollinen ja vaivautunut kun se auttaa mua. Sitä se rakkaus ja välittäminen vaan on. 

Ja. 

Joinain päivinä ku rasittaa nuo omien kersojen kasvatteluhommat, nii muistan että olen onnistunut ennenkin ja aika paksuissa mehuissa muakin on näissä kasvatushommissa keitelty, että eiköhän mä omieni kanssa selviä. Niinku aina. 

 

Kuvissa mä nautin äitiyden tähtihetkistä. 

Makaan auringossa laivan kannella, poika ohjaa  <3