Eläinlääkärissä. Kiitos Vantaa!
Huuuh.
Meillähän siis käytännössä on perheessä myös yksi spanieli. Esikoisen ja mun koira, joka muutti esikoisen kanssa pois kotoa. Nyt kun esikoinen ponnisti ulkomaille, mietittiin mikä asumismuoto olis koiralle parasta. Se on muiden koirien kanssa vähän stressaantunut, ja ensikädessä oli toiveissa vuodeksi koti tutun ihmisen luota, ainoana koirana. Viimekädessä paluu kotiin lauman jatkoksi.
Sattumoisin paras ystäväni oli koiraseuraa vailla, ja herra Arttu pääsi ainoaksi koiraksi paikkaan, jossa sitä todella rakastetaan, ja jossa sen ei tarvitse viettää pitkiä päiviä yksin, koska innokkaat ystävän vanhemmat. Kaikki on olleet onnellisia.
Viimeviikkoon asti.
Koira lakkasi tekemästä tarpeita kunnolla, kun näin sen maanantaina, ensimmäinen ajatus oli että häntä on poikki, mutta voiko olla mahdollista?! Vesihäntä, tai muuta? Kipulääkkeillä tilanne parani jonkunverran, mutta sitten eilen se raasu alkoi oksennella.
Illalla suhattiin ystävän ja koiran kanssa sitten lääkäriin. Perusteellista ja hyvää hoitoa sai poika. Kiitos Vantaan kunnaneläinlääkäri! Liki 3h keikka rtg-kuvineen, tutkimuksineen, anaalirauhastentyhjennyksineen, lääkityksinen ja pesuineen. Mahtavaa asiantuntevaa, huolellista ja ystävällistä palvelua!
Voin sanoa että tässä kolmekasin kuumeessa koiran vemppaaminen selälleen rauhoittamatta ja kipuisena oli aika fyysistä hommaa. Kroppa huusi hoosiannaa ja mä tärisin ja vapisin siinä. Iso käsi koiralle, joka kaikesta huolimatta pysyi asennossa rauhallisena ja koitti viputtaa kipeää häntääkin kun sitä silittelin.
Ei ollut suolitukosta. Luojalle kiitos siitä! Lääkärin ilme oli näkemisen arvoinen kun se kokeili häntää, ja koira meinasi samantien tiltata kiinni. Rynnättiin lääkärin kanssa yhdessä tsiigaamaan masukuvia, ja kyllä! Jumankekka. Murtuma hännän tyvessä näkyi kuvissa selkeästi.
Koirarukka kotiutui opiaattipöhnässä, ja vatsakin toimi hiukan illalla.
Tästä on matka sitten ylöspäin.
Parane pian, maailman hienoin spanieli! Susta on niin paljon iloa sun ihmisille.