Hyvä mutsi!
Ei kyllä. Pojan kuume laski, ja käytiin hiihtämässä ja Heurekassa.
Lauantaina vetäisin saappaat jalakaan ja lähdin anopin synttäripäivälliselle toiseen kaupunkiin.
Kisu ikuisti mut, koska hänen mielestään näytin kauniilta ja tuoksuin hyvältä. *wirn.
(Vrt. Tässä se koti-look…. )
No.
Kesken päivän sain lapsenvahdilta viestin että pojalla on taas kuumetta ja se on ihan tiltissä. Onneksi mun lapsenvahdilta menee sairaan lapsen hoito siinä missä terveenkin, joten hätää ei ollut taas vaihteeks kun mun korvien välissä.
Nyt näyttäisi siltä, ettei pojalla ole Kawasakin-tautia. Ja tulehdusarvokin oli niin matala, että virustulehdusta hoidetaan tässä. Tosi se hapettuu vähän huonosti, ja toisessa keuhkojen alalohkossa on hengitysäänet hiljenneet. Että jos ei jamppa tuosta tokene, niin vielä kolmas reissu se on päikkään tehtävä, jotta voidaan varmistua ettei ole virusperäinen keuhkokuume sitten kuitenkin. Höh.
Nauratti vaan siellä päikässä tänään, kun lääkäri kysyi onko poika perusterve, mä sanoin joo, poika sanoi ”enhän, kyllä mä olin viimevuonnaki kipee.” Sen lisäksi joudun kysyy kuumepäiviä kundilta itseltään, mulla menee päivät sekasin, kundilla taas on kristallinkirkkaana mielessä desimaalilleen kaikki mitatut lämmöt. Jösses!
Lääkäri kehui poikaa ”ikäistään fiksumman oloiseksi” , ei varmaan kehdannut sanoa että mutsi sen sijaan vaikuttaa ehkä keskivertoa daijummalta.
Hyvämutsi pisteet mulle pojan liian aikaisesta rilluttamisesta ja jälkitaudin hankinta-avusta, ja omaan kirjaan merkitsen vielä sen että soitin päinkään anopin synttäreiltä, toisesta kaupungista, ja sairas lapseni jonkun muun vastuulla. Au.