Hyvää matkaa, koirien taivaaseen

Maanantai oli murheen päivä. 

Rakas laulava lintukoiramme saavutti elämänsä päätepisteen, kunnioitettavassa 13 vuoden 11 kuukauden iässä. 

Se sai nukahtaa ikiuneensa mamman sylissä. 

 

Mä ryöpsähtelin itkuun töissä useaan otteeseen, ja koitin pysytellä toimistohommissa työpaikalla. Kuusivuotiasta kiinnosti tekninen puoli koiran eutanasiassa, mutta illalla se sai kauhukohtauksen kuvitellessaan että joku varastaa yöllä loputkin koirat meiltä. Tyttöä suretti ja itketti tosi kovin, ja luonnollisesti Tyyppi on maansa myynyt. Herra Laulava Lintukoira oli se, jonka kanssa hän on aikuisuuteen kasvanut. Koira joka on ollut elämässä läsnä ilon ja murheen hetkillä. Joka on näyttänyt aina siltä että se on ymmärtänyt kun sille puhutaan, lohduttanut murheessa ja villiintynyt yhteisistä iloista. Puolustanut tiukoissa paikoissa, johtanut koiralaumaa arvokkaalla olemuksellaan. 

Mieli ja silmät oli loppumetreille saakka kirkkaat, fysiikka se vaan ei enää jaksanut, ja raskas päätös tehtiin aivan oikeaan aikaan. 

Sinne lähti hän. Veljensä luokse, koirien taivaaseen.