Ja tauko.

Kiitos tästä yhteisestä matkasta. 

Kuten seitsemän lukijaani on huomannut, on postaustahti hiljentynyt. Syynä tähän on elämä kaikkinensa. 

Kersat on kasvaneet vekkuleiksi pikkukaupunkifillaristeiksi, jotka suhaa kouluun ja treeneihin omatoimisesti. Treenejä on määrältään reilusti ja mulla on ns. omaa aikaa. Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen (!!) vuoteen. En silti näköjään saa tartuttua blogiin, koska tuntuu että mulla ei ole mitään järkevää asiaa. Tokkopa koskaan ollut, ei siinä! (Naurua tähän.) Mutta entistä vähemmän nyt. Ja tatsi on kadonnut. 

Pikakuulumiset kuitenkin tässä, niille jotka on pidempään käyneet tällä saitilla kurkkimassa. 

– kundilla on uusi ope. uusi ope lupasi etten vuoden aikana saa kertaakaan ”poikanne yskii” viestiä helmessä. ope myös kutsuu kundin energiaa ”positiiviseksi kihinäksi” joten rakastan häntä jo nyt. 

– kaksitoista- ja  kahdeksanvuotiaalla ei ihan ole yhteiset sävelet. olen pudonnut jo laskuista kuka koskakin ärsyttää ketäkin. pokerinaamalla laitoin ne eri huoneisiin nukkumaan. koska mä voin. monessa asiassa ne on kuin paita ja pehva, mutta se toisinaan johtaa ihmeellisiin konflikteihin ja huutamiseen. 

– nyt on myös käännetty siihen että mun läsnäollessa kaksikko on kun herran enkelit, toisen vanhemman vahtivuorolla sekoillaan täysiä. ”eos. koitapa vaan nyt nauttia tilanteesta” sanoi keskimmäinen kun syytä moiselle kysyin. Jaaha. Selvä sitten. 

– joudin jättämään vapaaehtoistyöni tauolle, koska aika ei ihan kaikkeen tunnu riittävän kuitenkaan, ja ajauduin samoin tein pojan joukkueeseen vapaaehtoishommiin. Hieno homma. 

– satsasin toiseen kaniin, ettei ensimmäinen ole yksinäinen kun lapsilla on harrastuksia. No. Enpä sitten kysynyt ensimmäiseltä kanilta haluaako se seuraa. Ei meinaan näemmä halua. Just. 

– tein helkkarillisen työn pihanurmen eteen, ja uusi nurmi tietenkin kärsi valtavasti hellekesästä. No keltainen nurmi on kai kivompi kun mutavelli. Kai. 

– sain juuri taas lasten eteisen järkättyä kesänjäljiltä tosi käytännölliseksi, kun muistin että takaseinä pitää purkaa. Kyllä on vajalla nelikymppisellä hieno työkalu nuo aivot. Niillä voi vähän muistaa mitä haluaa. Ja unohtaa loput. Kuten jotkut saissen-remontit.  

– enkä aloita mitään jupinoita tähän töistä. Siellä on kivaa. Palkka tulee. Raskasta on. Ja ei ole. Uutta kuviota pukkaa. Mutta olen ressini ressannut. En vaan jaksa / viitsi enää pyöritellä eri skenarioita päässä. 

 

Kappas. Oli mulla kuitenkin vähän asiaa. 

Vielä pieni ulkoilusuositus tässä: 

Jos liikutte Mikkelin suunnilla, käykää retkeilemässä Astuvansalmessa. Siellä löytyy 4500 – 6000 vuotta vanhat kalliomaalaukset. Vaikuttavaa. Seutu on kallioista ja kaunista, maasto vaihtelevaa. Reitin voisi merkitä paremmin, risteäviä polkuja on muutama. Mutta ystävän peruskarttasovellus vei hyvin perille. 

Tässä fiiliskuvia. Näetkö maalauksissa hirven? Ja ihmisen?