Joulu tulee – arki tappaa

Oh. Killerimeininki. 

Meidän alalla tuntuu että tämä joulunalusaika on varsinaista sekoilua päivät pääksytysten. Jatkuvaa varpailla oloa ja tauotonta tykitystä, milloin on kukakin minkäkin kuolemankupan kourissa ja muut paahtaa töitä menemään. Kun sanoin etten helkkarissa ole ikinä kipeä, niin just sairaslomalta tullut duunikaveri ensin suuttui ja sitten nauroi paskaisesti päälle, että nyt sä sen saat. Taudin. Mitäs lesoilit. 

No ei tullut tietty. Ei kukaan tieten tahtoen halua ikinä olla sairaana, mutta ei kukaan tieten tahtoen halua resurssipulassa vääntää töitä hermo pinkeänä myöskään.

 

 

Ensivuonna muuten sitten siivutetaan meidän työhyvinvoinnista A) sijaiset, B ) lomarahat ja C ) pidennetään viikkotyöaikaa. Kiitos ja ollos hyvä, näillä toimin nostetaan kilpailukykyä. ( Mitä helkkaria me kilpaillaan edes? Jos olet asiantuntija, niin ystävällisesti selitä, pliis.) Mitenkään en tässä nyt tahdo marttyyrinä vonkua, mutta voin kertoa ilman selvännäkijän lahoja että näillä päätöksillään yhteiskunta saa just sitä mitä tilaa…

Vinkiksi ensivuodelle: Jos et kestä jonottaa terveydenhuoltopalveluihin, tee palvelus, älä lähde ulos jos on 1) liukasta tai 2) tautia liikkeellä (noro, influenssa).  

 

Blogin kuvituksena täysin asiaan liittymättömiä otoksia. Jotain olen saanut aikaan, meinaan joulutähden keittiöön, askarreltua koiramuumion sekä otettua mahtavan kuvan pellolla juoksevasta kuopuksestani. (Kyllä, käyn juoksuttamassa kekaroita pellolla, siellä missä muut kylänmiehet juoksuttaa koiria. Ha ha.)