Maailman paras äitienpäivä, ja äiti

Jaoin tämän kuvan facebookissa äitienpäivän jälkeen. Kirjoitin oheen kuinka samaan aikaan voi tuntea itsensä hiukan tarpeettomaksi ja samalla maailman tärkeimmäksi. Ja kuinka luonnollisesti pidän mun lapsista, mutta myös siitä millainen itse olen, ja miltä musta tuntuu niiden kanssa. 

Uskon että tällä hetkellä äitiys on mun tärkein rooli ja yritän sen postin hoitaa hyvin, ja joinain päivinä onnistun jopa. 

Kundi kertoili ennen äitienpäivää että niillä on mulle paljon lahjoja ja kortteja, johon vähän huumorilla vastasin että ai olenko mä hänen mielestään vetänyt kuluneen vuoden hyvin ku niin palkitaan. Johon kundi vastasi että kyllä. Jatkettiin keskustelua siitä millanen hänen mielestään on hyvä äiti, johon pieni mies vastasi että just sellainen kuin sinä. En kestä! Mahtavaa jos lapsesta tuntuu siltä, ja mahtavaa mulle että hän sanoo sen ääneen. Keskusteltiin vielä siitä millanen se semmoinen hyvä äiti sitten mahtaa olla. No kuulemma. Aina kuuntelee kaikkia asioita, on lähellä ja jos pyytää vaikka ostaa purkkaa tai hammastahnaa ni se tuo. Siinä seitsemänvuotiaan selkeä vastaus. 

 

Me vietettiin äitienpäivää perinteisellä sukuristeilyllä Helsingin edustalla. Päivän jälkeen kun poika kolmatta toisti silmät kyynelistä saman : ”sä olen maailman paras äiti ja tää oli maailman paras päivä” alko mun silmät taas vuotaa. Mutta. En siihen väliin raatsinut edes siirtää kirkkainta kruunua suvun miehiin (jotka omalla toiminnallaan varmasti teki lasten päivästä todella ikimuistoisen) vaan pidin kruunua sen hetken itse ja talletin palautteen mun mielikuviin pitkäksi aikaa. 

 

Nyt voin ihan avoimesti laittaa kiitoksen sinne minne se kuuluu, siitä ihanasta ”maailman parhaasta” päivästä. 

Herra T laski kersojen soutuveneen irti, ja siitähän se riemu repesi kun kekarat sai soudella menemään aavalla merellä itsekseen. Mä sitten vaan nielin kauhuni ja rauhassa koitin juoda kahvia ja syödä rennon näköisenä kakkua ison veneen kannella. 

Eno se sitten kotimatkalla päästi pojan ison laivan ruoriin, ja kun tämä ”maailman paras äiti” kävi huomauttamassa että venettä vois ajaa suoraan, käski eno äitiä vähän rauhoittumaan ja antaa pojan ajella. Koska hyvin se ajaa, ja perille päästään kuitenkin. Oikeessahan se oli. Kehuin poikaa ja poistuin paikalta. Ha ha. 

Erityiskiitos molemmille näistä! Osa mun MPÄ-kruunusta kuuluu kyllä ehdottomasti teille. Teidän ajatusten ansiosta lapset pääsi kokeilemaan uusia mahtavia asioita ja niiden äiti osas rentoutua. 

Kiitos myös suvun naisille hyvistä eväistä ja parhaasta seurasta!

Päivä oli lapsille taas upea saariseikkailu kaikkinensa, ja mä sain istua aikuisten kanssa ihan rauhassa ja nauttia seurasta ja luonnosta. Mahtava päivä!