nimen taustalla; halvalla hyvä elämä

Tämä blogi oli lilyn sivupalkissa ”kuumimmat uudet blogit”-listauksessa. Anna mun kaikki kestää! 

Kuumaa täällä taitaa ainoastaan olla mun närvi toisinaan. Terkkuja kyllä tässä isille, ja niille kolmelle muulle mun fanittajalle, klikkaa sydäntä tekstin yläpuolella, niin mäkin näen että tykkäsit. Ja kommentit on aina tervetulleita, mutta jos ei ole kommentoitavaa, pärjään toki ilmankin. He he. 

Blogin nimi juontaa meidän elämäntavasta. Me ollaan fiksuja ja yksinkertaisia, persaukisia normi-ihmisiä. Sellaisia, joille on jo pienenä skideinä elämä iskostanut takaraivoon ettei rahalla saa onnea eikä rakkautta. Koitan kannustaa köyhäilyllä ja aineettomalla ilottelulla lähipiiriäkin löytämään iloa immateriaalisista asioista, huomaamaan sen arjen kauneuden, pienet asiat joista voi repiä iloa. Elämä kun on ihmisen parasta aikaa, ja sun arki on sun lasten lapsuus, ja mitä näitä viisauksia olikaan. 

Mua vähän hymyilyttää sisäänpäin kun lehdissä kohistaan pienistä tuloista ja siitä kuinka vähän ruokaan on rahaa. Kuinka pienillä tuloilla on vaikea elämä. Ja onhan se. Tiedän. Mutta siitä selviää. Olen aiemmin kertonut että olemme omavalintaköyhäilleet muutaman vuoden, ja silti on tuntunut ettei meiltä mitään ole puuttunut. Moni asia on meinaan asennekysymys. Hämmästytin tänään taas ihmisiä kertomalla meidän viimeisten vuosien kuukausittaisista ruokabudjetista. Paljastan sen nyt tässäkin. Ihan euroina.

Niinettä.

240e ruokaan/kk, viidelle hengelle, ja vähintään kolmelle koiralle.

60e/vko.

Niin.  Ja kaikki hengissä! Iloisina. 

E.del.leen taputtelen itseäni ajoittain pään päälle. Hyvin vedetty. Kun on tottunut vähään, ei tule itku vaikka ei uusia kenkiä tai puhelimia saa ostettua vaikka tekee mieli. Naurattaa ihan kuinka yhden alle kympin kenkäsuojasprayn ostamista panttasin 8kk, koska koin ettei siihen ollut varaa! Ja hyvin pärjättiin ilman.

Nyt kun hilloa olisi tillä vähän ekstraa, niin ei, en pysty päivittämään vaatekaappiani ”ajantasalle”, en ostamaan mitään turhaa, ja vieläkin vertailen juuston hintoja kaupassa. Olen hintatietoinen ja teen mielelläni asioita omin käsin. En haikaile mitään ”spessua”, enkä osannut edes pyydellä fazerinaa kummempia syntymäpäivälahjuksia tänä vuonna (Tyyppi ja Eppu Esikoinen antoivatkin omaa aikaansa, ja se merkkasi mulle eniten maailmassa! Aivan autuaaksitekevät päivät molempien kanssa. Hiis. Pojalta sain rikkinäisen pahvipötkylän… Ilahduin siitäkin. (Yksinkertainen kuin olen.))

Mulla on hyvä ja arvostettu ammatti josta maksetaan ns.persläpi palkkaa. Ei siinä. Käyn töissä mielelläni ja teen mieluusti just sitä mitä teen.

Että niin halvalla!

Ja näin hyvä elämä. 

 

Siinä pieni tarina viikon kuumimpien blogien listalla numero nelosena keikkuvan ”halvalla hyvä elämä”-blogin taustaideasta.

Iskä, ykkösfani, tässä ne sämpylät.

On leipurin tyttärelle jauhopeukalo periytynyt, ja perhe kiittää. (Nyt voit painaa sitä sydäntä!) 

 

Ja, siis, asuntokaupat peruttiin, koska me nillitettiin hinnasta. Ja hyvä niin. Meillä on ajatus että asiat menee omalla painollaan, ja jos meidän tielle talo suodaan, se kyllä tulee sieltä, osuu jostain eteen. Nyt on rentoutunut ja rauhallinen olo. Perjantain asuntokauppavapaa käytetään sitten uusien kohteiden tsekkailuun. (Jee! Meillä on Tyypin kanssa yhteinen harrastus. Vihdoin.)