No emmä kauemmas mene ku katolle…

Pankkivirkailija soitti. Ehdotteli kaikkia juttuja, ja suostuin puljaa niiden kanssa, jos saan vanhan henkilökohtaisen pankkineuvojani takaisin. Hän oli vaihtanu konttoria, ja uusi on mun mielestä nihkeä, enkä halua sen kanssa asioida. 

Vanhalle pysyi soittamaan ja laittamaan mailia. Se tiesi kaiken, selvitti ja auttoi. Olen sen kanssa kolmet asuntokaupat taputellut, ja se on ohjannut mua niin etten missään vaiheessa ole mennyt mihinkään konkurssiin minkään kanssa. 

Pankkivirkailija joka mulle soitti, oli yhtä liikuttunut kun minä siinä puhelimessa, ku niin vanhaa neuvojaa ylistin. 

No mulla on nyt vanhan kanssa sovittuna nettitapaaminen, jossa katsotaan mun raha-asioiden tilannetta ja tsekataan bonukset ja muut tärkeät. 

Pankkivirkailija kyseli oonko miten tavattavissa neittitapaamista varten, nii kerroin että kauimmainen paikka mihin matkustan tässä, on toi oma katto. Ja sieltä pääsee pikavuorolla alas kyllä. 

Tässä maalaan kuistin kattoa ruosteenestomaalilla. Huomenna ehkä pääsen pintamaalaushommiin. 

Kävin säätämässä turvanaruja isolle katolle, ja koska olen vähän hysteerinen niin kolme köyttä varmistaa mun pysymisen siellä. Yhdet lipat vaan vedin kun ruostekohtia tänään hinkkasin siellä. Ja se on vähän. Toi katto on todella jyrkkä, ja siihen pesiytynyt sammal luistaa järkyttävästi! 

Nyt on puolet katosta hinkattu, toinen puoli odottaa uusia köysiä. Sit pitää enää pestä, paikkamaalata ja pintamaalata tuo 120 neliöö. 

Ajattelin että tää on semmonen paskahomma että multa loppuu kantti. Mutta eipä loppunu. Vielä. 

Broidin piti tulla vartsaa mun katollapysymistä, mutta sille iski autohuoltonakki. Ei auttanu ku kersojen kanssa kerrata hätänumeroon soittaminen ja kiipiä ronskisti sorvin ääreen. Mutta hätäkös tuolla, kolmen käyden varassa kiikkuessa. 

Nyt alkaa tulla jo olo että mä selviin tästä(kin) urakasta ihan kunnialla.