Normipäivä.

Just vähän haikeana mietin että mun ja Tapin yhteiset aamut vähenee hurjaa vauhtia. Tyypin työvuorojen ja oman aamuvirkkuisuuteni tähden olen ollut päävastuussa päiväkotiin viemisistä koko pikkulapsiajan molempien himpuloiden osalta. Ajattelin että hajoan tähän kevääseen ja pitkiin matkoihin, mutta nyt kun kevättä on kolmisen viikkoa jäljellä, tuntuu haikeelta. 

Yhdessä ollaan sekoiltu fillarin / fillareiden kanssa tuulessa, tuiskussa ja auringonpaisteessa. Monet mukavat keskustelut on käyty pelottavista eläimistä, kivoista eläimistä, dinosauruksista, ruoasta, rahasta, kavereista ja elämästä. 

 

Normipäivähän menee niin, että herään viideltä keittämään kahvia, ulkoilutan koirat pihalla, tai en, riippuu tahtooko ne ulos. Juon kahvia, selaan nettiä ja puen rauhoissa. Kundin herätän 5.45 ja hoidetaan vartissa aamutoimet. Suikkaan suukot hereilläoleville kotiinjääville, ja sitten kiidetäänkin pyörän selässä toiselle puolelle kaupunkia. 6.30 jätän kundin päiväkodille, ja kun reippaasti fillaria polkasen, olen 6.38 junassa kohti töitä. Junanavaihtoa ja kauppareissua myöhemmin olen työpaikan ovella 7.40. Seuraa työvaatteiden pukeminen, kahvin hakeminen ja työpäivään orientoituminen. 

Lähden töistä kello 15.00, paitsi kerran viikossa teen pidemmän päivän, jolloin pääsen viiden ja kuuden välillä. 

Normipäivänä olen päiväkodilla 16.15, ja sekoillaan siitä kundin kanssa fillarilla junapongailun ja /tai kaupan kautta kotiin. Sitten on vuorossa koirahommia, läksyjä, ruoanlaittoa, lastenohjelmia, leikkiä, kaikkea mitä lapsiperhearkeen nyt kuuluukaan. Iltapesut, -sadut ja -halit aloitellaan 18.30. Sitten päästän koirat ulos ja touhuan niiden kanssa vielä noin tunnin. Kun lapset on nukkumassa ja koirat väsytty, on mulla aikaa itselle, eli netin pläräykselle, ystäväpuheluille, suihkulle ja lukemiselle. Itse kaadun sänkyyn viimeistään 22.00. 

Elämä on hyvää näin.

Mutta kohta sitten on rakennettava sitä uutta arkirutiinia. 

Plussat: 

– ei kiireessä sokkailua toiselle puolelle kaupunkia aamutuimaan. 

– pidemmät aamu-unet. 

– ei kiireessä sokkailua kotiin päiväkodin kautta. 

– ei huonoa omaatuntoa pitkistä päiväkotipäivistä. 

– pidempi aika kotona illalla lasten kanssa, kun juniorinkin yöunet voi työntää alkamaan seiskan jälkeen. 

Miinukset: 

– yhteiset aamut pojan kanssa. ( tämä miinus on mun kirjoissa yllättävän iso, nuita plussia isompi.) 

 

Huomiselle luvassa bonuksena yhteistä aamuaikaa, lähden päivystysvuoroon 5.55 kundi tarakalla keikkuen. Tiputan Tapin ukkilaan ennen työpäivää. Onneksi ollaan aamuvirkkuja molemmat, on luvattu auringonpaistetta ja otetaan hyvät eväät junamatkalle. Uskon että edessä on siis taas yksi mukava aamu, jota haikeudella myöhemmin syksyllä muistella.