Oh shit!
Tättärää! Hyvässä unelmiemme talossa kävi pieni los äksidentos.
Tyyppi sanoi ettei putket vedä, ja mä kun etsin kodin putkimiestä, löysin vettä kellarin lattialta. A-PU-A! Illan saapastelin apuva-miehen tyyliin pitkin kämppää ja kimitin kuinka elämä on pilalla. A-pu-va! Apuva, apuva, A-PU-VA!
Tapahtumapäivä oli tietysti sunnuntai, ja maanantaina soittelin kaikki maailman putkifirmat ja paskayritykset apua saadakseni. Tiistaina avasin lattian piikkausporalla, isi lapioi kusen hajuista vettä lattian alta ulos. Kävi kunnan loka-autoa ja iloiset putkipojat. Isi löyti heti eka kaivauksella reiän putken päältä, putki paikattiin, ja kaikki oli hyvin. Hetken.
Tiistai-iltana kuoppa alkoi täyttyä oksettavan hajuisella lietteellä. Kaivoin töhmää ulos talosta ja kirosin.
Keskiviikkona asioitiin puskassa, ja soitin putkarille paniikkipuheluita. Kaivoin putken alta maata, ja kädet meni läpi putkesta. Taas puski lietettä kuoppaan, ja mä kirosin lisää. Soitin lisää paniikkipuheluita, ja putkari kävi torstaina räjäyttämässä koko putken. Perjantai aamulla kuopan pohjalla oli uudesta putkesta huolimatta vettä, ja jouduin riivaamaan putkipoikaa jälleen kerran. Kaivoin yrjöttävää lietettä taas kuopasta pitkin iltaa.
Tänään kun kotiuduin, oli putkari käynyt. Kuoppa oli kuiva, ja ihmeellistä putkaritahnaa putken päät turvoksissa. ”Kai sä tiedät että tää on tekohengitystä teidän 70-vuotiaalle putkistolle?” Kysyi putkipoika. Juu-juu. Kunhan nyt taas sen verran kestäis että saadaan jotkut pläänit tän sirkuksen väistötoimenpiteille ja ennenkaikkea rahoituksesta varmuus isomman remontin osalta… Kyllä tämä oli tiedossa, että putket on uusittava, mutta mä olen koittanut haalia pääomaa siihen remppaan tässä kaikessa rauhassa. Mutta olisi pitänyt toki tajuta ettei elämässä kaikki mene niinkuin strömsöössä. Joskus vaan sattuu ja tapahtuu ja paskavesi saattaa yllättäen ja pyytämättä olla kellarin lattialla.
Meidän poika tänään ronskisti kotiuduttuaan ryntäsi vessaan ja mä sinkosin kellariin rukoilemaan. Vedet pysyi putkessa. Hallelujaa! Toistaiseksi. Voi kultanen-kuppanen-ruppanen-talovanhus, koita pitää putkisto kasassa vaikka edes kevääseen…? Pliide! Mä en ole nukkunut kunnolla aikoihin, nenässä haisee viemäri ja kroppa alkaa huutaa hoosiannaa, hermoista nyt puhumattakaan.
Tyyppi toki tolkun ihmisenä on koittanut koko viikon mua rauhoitella, että kyllä asiat järjestyy. Neuroottisena toiminnan naisena tiedän ettei ne järjesty, jossei laiteta järjestymään, mutta ymmärrän toki, että vähempikin hermoilu joskus riittää.
Iso kiitos vielä kunnan hauskalle ja mukavalle paskakuskille, ystäville jotka on kestäneet mun vikinää, Tyypille joka pitelee mun naruja kun en itse pysty, Hämeen LVI-pojille jotka hoiti homman ja ymmärti naisen huolen, vakuutusyhtiön miehelle, joka oikeassa paikassa sanoi että mein talo on ”helvetin hyvä” ja isille joka rienti tyttärensä avuksi kun hätä oli jo kädessä. Ja lattialla. Plus lankomiesehdokkaalle joka lattian on luvannut paikata. Ja niille kolmelle läheiselle jotka tarjosivat jopa taloudellista tukea. Kiitos! Hädässä ystävä tunnetaan. Ja silloin kun hätä on kädessä, eli lattialla. Kiitos.