Ei kyllä hitto vieköön tää marraskuu on pitkä ku mikäki. Kaksi päivää sai meidän hoodeilla nauttia valkoisesta maasta. Nyt on vaan tuota kuraa ja pimeyttä. 

Mietin just että olisko tässä taas joku kuuskytäpäivää lusittu märkää ja pimeyttä putkeen? Aika hervotonta. Yks aamu mein vähä myöhempään töihin, (älä kysy, en osaa edelleenkään käyttää päivitettyä kännykän ohjelmistoa! Onneksi on kahden tunnin liukuma, nii harmia ei käyny.) nii, ku menin myöhempään töihin, ni sattui olemaan valoisaa. Sepä tuntu ihan uudelta ja mahtavalta. Sit palasin kuuden junaan ja pimeyteen. 

Joulukuun alussa alkaa lapsiperheessä se joulun hehkutus, jouluvalojen laittaminen ja kalenterikyttäys.  En paljoa suklaakalentereista perusta, esikoinen sai ensimmäisen vikajouluna ku asui kotona, ettei pääse sanomaan ettei lapsena ikinä suklaakalenteria saanu. Jossei jollain muulla lipsahda ostohousut jalkaan suklaakalenteriosastolla, nii me jatketaan edelleen ilman. Kisu epäili että mä kaivan aamuisin jonkun nahistuneen karkin repunpohjalta ja sitten arvotaan kuka sen ko. aamuna aina saa. He he. Sarkasmia. Kymmenenvuotiaalta. …tai sitten siitä on kasvamassa realisti. 

Mun seitsemäntoistavuotta putkeen käytössä ollut sukkakalenteri on vähä piiloon menny, ja olen tässä koittanut keksiä sille seuraajaa. Etin kuumeisesti pientä tonttunukkea, joka vois kotona öisin soheltaa tai mennä piiloon, ja sit kun lapset ois ”siivonneet” sen sotkut tai löytäneet sen jostai, ni ne sais jotku konvehdit… tää on musta ihan sikahauska idea, mutta vastaanotto voi olla vähän… sarkastinen. Mahdollisesti. 

Ehkä sitä sitten vähän valoa arkeen. 

Jouluna mulla ei olekaan juuri ylimääräistä lomaa, ja lasten loma tuntuu mun mielestä myös ihan ekstralyhyeltä. Loma alkaa kaksi päivää ennen jouluaattoa ja loppuu vuodenvaihteeseen jo, ni mihin ne puuttuvat lomapäivät on oikein piilotettu? Mä en kersana tasan ikinä ole mennyt kouluun ennen loppiaista joulun jälkeen. Vai muistanko väärin? 

No ei se tässä auta kun tahkota eteenpäin tätä samaa samaa pimeätä arkea. Onneksi työt on olleet tosi monipuolisia ja mukavia kerrassaan taas. Ja mulla on siinä työpöydällä kirkasvalolamppu, ehkä sekin saa sen verran piristymään että töissä jaksaa heilua. 

Pitäisi varmaan hankkia joku harrastus, ettei ihan nakkikastikkeen vääntämiseen kulu nää ”parhaat vuodet” tässä. 

Tämäki veijari on sitä mieltä että tämmösessä synkeydessä pelkästään nukutaan. Että voi pieni otus aiheuttaa harmaita hiuksia ihmiselle toteuttamalla luontoaan ja mönkimällä jatkuvasti johonki koloon koomailemaan. Tää on vielä nii junnari että vasta enstalvena saa alkaa horrostaa, ja näköjään tää syksy menee siihi että jatkuvasti otetaan kylpyjä ja valohoitoa että elimistö pysyy toiminnassa. 

(Sitä ku jotenki ajattelee että tuommonen lisko on liskomainen ja toimii liskomaisesti, ja senkun vaan sitä syöttää ja juoksuttaa ja semmosta, ni ei. Nelikymppiselle tuli vähä yllätyksenä että nää on tosi yksilöllisiä otuksia. Siinä missä ekan kanssa meni elämä ku oppikirjassa, ni tokan kanssa todella ei mene. Vaikka vois tietty luulla että ekan kanssa taapertaa ja opettelee ja tokan kanssa hommat sujuu jo rutiinilla, ni ei. Ei. Ei. Ei se auta ku laittaa vähä ylimääräistä eforttia hänen hyvinvointinsa eteen. Voin kertoa että eilen ensimmäistä kertaa liskon kakka sai mulle miltei kyyneleet silmiin. Mä melkei luulin kaiken nähneeni, ni ei. Piti se tämäki kokea!) 

Semmonen tajunnavirtaus tähän blogiin tästä junamatkalta. Sori iskä ( ja ne kaks muuta lukijaa) jos olitte postausta ehtineet jo odotella! 

Laita jo jouluvalot! Syö paljon suklaata! 

Voi hyvin! 

Ihan kerran sataan vuoteen kirjoitin yhteen blogitekstiin kommentin. 

Blogiteksti asiallisesti puolusti isien oikeutta isäinpäivään läheistenpäivän sijaan. Se oli yhden miehen hyvä mielipide asiasta. Kommenttiloota nyt ei tietenkään ollut kovin asiallinen, ja kirvoitti minunkin kynää hieman. Epäilenpä ettei kommenttiani edes julkaista, joten länttään sen nyt tähän: 

”Äiti-äiti perheet ei mitenkään ole ”muodissa”, se vaan on joillekin tapa elää ja rakastaa.
On olemassa perheitä joissa isää ei ole ollenkaan (hep!), ei sitten minkäänlaista. (anonyymi luovuttaja), ja niillä mennään. Ne perheet (hep!) eivät ole vaatineet mitään läheistenpäivää, koska yleensä ovat sallivia ja suvaitsevaisia itse (hep!). Se että muilla lapsilla on isät, ei ole mun lapsilta esimerkiksi pois ensinkään. (Isäinpäivänä esimerkiksi) Lapseni ovat aina askarrelleet ukille kortit, ja setä tai eno ovat nauttineet päiväkotien isänpäiväjuhlista valtavasti. Mä en edes mitenkään pyydä muita suvaitsemaan mun perhettä, enkä odota erikoiskohtelua miltään taholta. Joten olkaa ystävällisiä, jättäkää yksinäiset naiset ja äiti-äiti perheet tämän kouhottamisen ulkopuolelle, olkaa niin hyviä. Ainoa mistä lapseni saattavat kärsiä, on suvaitsemattomat asenteet, ja mielikuva siitä että kaikilla ”pitää” olla isä. Koska näin ei ole.
Äärettömällä kiitollisuudella muistan isäinpäivänä sitä ihmistä joka on pyynteettömästi lahjoittanut sukusolujaan ja suonut lapsilleni mahdollisuuden elämään.”

Jatkaisin vielä että:

Huomauttaisin että ilman mun itsekkyyttä, tai tuota tuntematonta tanskalaista, olisi maailma kahta a.i.w.a.n. v.a.l.t.a.w.a.n. mahtavaa kersaa köyhempiä. Kun mä katson noita kahta kouhottajaa, olisi tää maailma, ja mun perhe, olis jäänyt paljosta paitsi. Todella. Sen lisäksi että mun lapset on mulle kaikki kaikessa, ne on äärettömän rakkaita ja tärkeitä niin monelle muulle ihmiselle. Niille ei ole ikinä esitetty että ne on jäänyt isättöminä jostain paitsi, vaan että erilaiset perheet on rikkaus. Ja että ne on onnekkaita kun niillä on tällänen perhe, tällänen suku, semmonen ukki, semmonen eno, Ari, Seppo, mummit ja kummit. Ja kersat on täysin onnellisia tän sakin kanssa. 

Isäinpäivänä ukki saa aivan ihania kortteja, ja meidät kylään. Joka vuosi lapset on halunneet tehdä ukille myös kakkua, vaikka ukki ei kakusta välitä, mutta koska se kuuluu asiaan. 

Läheistenpäivä on ihana ajatus, ja kukin päiväkoti toimikoon omien periaatteidensa mukaan, mutta kouhottajat, me ei tätä tilattu, joten meitä tästä on turha käydä myöskään syyttelemään. 

Ja faija. Kiitos kaikesta. 

Äiti on kertonut että sä olet sanonut sille että kauneinta mitä se on sinun elämääsi tuonut, on me lapset. Ja tiedän että parasta mitä mä olen sun elämääsi tuonut (oman persoonani lisäksi, ha ha) on nämä mun

lapset. 

Kiitos kaikesta rakkaudesta. Sä aina seisot mun tukena. 

Mä rakastan sua. 

Sunnuntaina nähdään.