Just eilen sanoin puhelimessa Tapin kummitädille että kundi on vähän kierroksilla kun jännittää se koulu. 

Ja kundi tänään itse ruokapöydässä otti asian puheeksi. 

”Kuule, mua kyllä se koulun alku jännittää aika paljon. Vaikka ei siellä kai mitään ihmeellistä tapahdu, ja tunnen sieltä jo ihmisiä, mutta silti.” 

Ymmärrän kyllä, pikkumuru. Onhan se jännää alottaa jotaki ihan uutta ja erilaista Me tiedetään että sä pärjäät, ja siellä on varmasti nimenomaan kaikkea kivaa semmosta mistä tykkäät. 

”No niin mä itsekin luulen.” 

Jos toinen nyt hyppii seinille ja koettelee mun hermoa jatkuvasti, niin voin sanoa että helkkarin paljon helpompaa on käsitellä sitä kouluasiaa näin. Keskustelemalla ja vähän hermoa piuaamalla. 

On mulla kokemusta siitäkin että lapsi jännittää niin kovin että lakkaa miltei kokonaan syömästä. Pelkäsin koko kesän lapsen terveyden puolesta, ja mietin mitä hommasta tulee. Talutin sitten 17 kiloiseksi kuihtuneen pulkannarun kouluunsa, ja siitäpä hänelle aivan mahtava uusi luku elämässä. Koulu oli kiva, ope oli kiva, kaverit oli kivoja ja opiskelu se vasta kivaa onkin. 

Itselle tää on iso kasvun paikka. Napanuora mun päässä on aikamoisen lyhyt, ja ahdistun ihan hitosti siitä, että tuon hulivilin pitäisi kävellä itse kouluun aamuisin. Kundi itse oli järkyttynyt kuullessaan että ajattelin kaksi viikkoa sitä viedä ja hakea, yksi kerta riittää, kuulemma. Muu on ”liioittelua”…. Onneksi sisko ehkä useampana aamuna menee samaa matkaa, ja iltapäiväkerhosta tullaan sitten sama matkaa kundin kanssa kotiopäin. 

(Mulla siis alkaa lyhyemmät työpäivät pyöriä kun palaan työmaalle. Oh joy. Tosin palkkapussihan se siinä ohenee, toviksi. Mutta eiköhän siitä selvitä. Taas kerran.) 

Mun seitsemän ensimmäistä työpaikkaa. Kiinnostava kiertopostaus, joita toivon löytäväni netistä vielä lisää. Vaikka tikkua silmään sille joka vanhoja muistelee, nii tää on kiva throw back! Hauskaa lueskella muiden kokemuksia työelämästä. Tartu haasteeseen, ole hyvä. 

1) Kannelmäen Maxin eläinkauppa. 

Se oli 2 viikon tet-harjoittelu ysillä. Siivosin häkkejä ja viihdytin eläimiä. Ja järkkäsin hyllyjä. Lemmikkihullun paras harjoittelutyöpaikka. Roilin harjoittelusta kotiin kesyrotan. Ehkä äidin allekirjoittamalla lupalapulla. Faija järkyttyi. Rotta oli huippulemmikki, vaikka en työstä itsestään niin paljoa muista, rottaherran muistan varmaan loppuelämän. 

2) Faijan leipomo. 

Kävin koulun loma-aikoina tienaamassa itselleni käyttörahaa. No siinähän kävi niin, että ekapäivänä mulla oli jotensakin huono olo jo bussimatkassa. Ja töiden lomassa tilttasin sitten hätänappulasta sämpyläkoneen ihan pariin kertaan kun piti käydä laattaamassa. En ollut vatsatautinen, vaan raskaana. Oh jees. Tienaamani rahat käytin sitten vauvanvaunuihin, tietysti. 

3) Luovan toiminnan päiväkoti. 

Täällä tein ensin lapsen kehityksen tarkkailuun liittyvän kentän, ja jäin sijaislistalle. Hommaa piisasi niin, että hyvin saatiin esikoisen kanssa voita leivälle mun opiskeluaikana. Päiväkoti oli sattumalta aivan koulun naapurissa, että iltavuoroon ehti hyvin suoraan koulun ruokikselta. 

4 ) Vastaanottokoti.

Vastaanottokoti on se paikka jonne lapsia tuodaan kriisitilanteiden keskeltä. Monet riipivät ja sydäntä halkaisevat tunteet olen siellä päässyt elämään. Tein töitä opiskeluaikana viikonloppuisin ja öisin, ja arkenakin kiirehdin hätiin jos vakiväki oli sairaana. Nuorena idealistina olisin halunnut useammankin lapsen pelastaa omaan kotiini. 

5) Au-pairina Norjassa. 

Ennen esikoisen eskaria mulle iski angsti etten skidin koulun alkaessa pääse enää minnekään kokeilemaan mitään uutta. Hesarista pongasin ilmoituksen, jossa olleeseen numeroon soitin empimättä. Siinä puhelimessa sovittiin asiat selviksi, ja jo seuraavalla viikolla oli lentoliput kourassa, sekä mulle että lapselle. Hiukan rasittava, mutta silti tärkeä elämänkokemus, josta päälimmäisenä rakkaita ja hauskoja muistoja. 

6) Erityistyöntekijänä ”erillisprojektissa” 

Valmistuttuani pääsin mukaan aivan käsittämättömän hyvään konseptiin, jossa sosiaali-, koulu-, ja terveystoimi teki tiivistä yhteistyötä erityislasten arjen onnistumisen eteen. Projekti oli aikana ainoa laatuaan, niin että tuo kolme erillistä tointa oli rajattomasti yhdistetty. Tämä työpaikka oli mahtava, lapset olivat mahtavia, aikuiset olivat mahtavia, työ sujui suurimmilta osin mahtavasti. Sanoinko jo kuinka mahtavaa siellä oli?! 

7) Nykyinen työ 

Kisun syntymän aikaan vaihdoin kaupunkia, ja edessä oli uuden työpaikan hankinta. Laitoin netissä rekryä menemään hoitovapaani puolessa välissä, ja 20h sisällä sain kolme yhteydenottoa, ja vkon sisään olin jo uudessa työssä, jonka ihan itse sain siis valita. Ja sain Kisunkin naapuriin hoitoon. Joko vedin töissä aika hyvin, tai sitten oli valtava työntekijäpula, koska sain vakipaikan 6kk työssäolon jälkeen. Niitä saa kuitenkin yleensä keskimäärin nelisen vuotta odotella. Viime syksynä halusin lähemmäs kotia töihin, ja sain haluamani siirron. Ja sitten siirsin kotini kauemmaksi. Fiksua ja kätevää. Tällähetkellä koen kuitenkin olevani unelmieni työssä. Työssä jossa koen olevani hyvä, jossa on haasteita sopivasti, ja minkä vuoksi joka aamu tuntuu mieleiseltä herätä. Se on kova juttu, voin sanoa. Työmatkaan kuluva aika ei edes vaivaa vielä ollenkaan. Jotain projektiluontoista saatan kuvitella tekeväni välissä, mutta luulen että nykyiseen työhöni tulen aina palaamaan. 

Matalapalkka-alan työntekijää naurattaa. Vielä. Ensivuodelta leikataan ”vasta” lomarahat. Lisät lähtee sitten vissiin perässä. Eipä paljoa haittaile, kutsumusammatti, sanon.