Piip piip piip

Kerroin faijalle puhelimessa että olen ihan v**un paljon tehnyt hommia tän talon eteen tässä lomalla. Faija närkästyneenä siellä kitisi että siitä on rumaa ku naiset kiroilee. Ups. Huomauttaisin että vaimosi myös kiroilee kun ruuneperi, että mistähä tämäki ominaisuus on opittu jos ei kotoa. 

Mä oon ollu kaukaa viisas, ja koska tosiaan kiroilu on toisinaan merkki semmosesta käytöstapojen puutteesta, nii en toki ole halunnut itse kasvattaa kurittomia ja räävittömiä kakaroita. Aikanaan, kun olin nuori, ja esikoiseni pieni, keksin semmosen hyvän jutun, että kun täyttää 15 saa päättää itse aikooko kiroilla vai ei. Koska kirosanat on aikuisten sanoja. Jesssss! 

Tällä säännöllä on menty jo kaksi vuosikymmentä likipitäen. Olen toki kuullut esikoiseni kiroilevan, mutta minun kuullen vasta kuusitoistavuotiaana. Siinä missä esikoinen on polttanut päreensä muutamaan kertaan mun nähden ikänä, on keskimmäisestä tullut raivareissaan ihme juputtaja. Sehän siis pyörremyrskyn lailla raivosi varmaan eskariin asti, harvoin, mutta ihan päin seiniä ja sitä piti ihan kiinni pitää ettei tyttö hajoita irtaimistoa tai itseään. Nykyään se on aika harmistumaton malli (tyyntä ennen murrosikää), mutta kun se hermostuu, alkaa se ihmeellinen juputus, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. (Se siis pyörii ympyrää kiihtyneenä ja puhuu synkällä äänellä itsekseen…Kunnes joku sen touhun käy pysäyttämässä.) Nuorimmainen itsensä satuttaessaan huutaa ”ai saaa…” ei enempää. Olen antanut olla. Vaikka mielikuvissani se …tana vaan jää sanomatta. Mutta kunhan ei sano niin väliäkö sillä. 

Joskus nää nuorimmat kysyy lupaa semmosista ”astetta rumemmista” sanoista kuten ”paska”, koska joskus esim. meidän rakastamiin sananmuunnoksiin tämäkin sana lipsahtaa, enkä nyt kaikkea ole täällä kieltämässä. Omat yhteiset hauskat jutut on ja saa olla. Joskus toki sanon ettei tätä tarvi sit opelle kertoa. Kuten esim. juuri äskettäin Tyypin ostettua uuden pakettiauton, ja Kisun heittäessä lipat sen eteen, en voinut olla huutonauramatta pakua ja tyttöä vuorotellen osoitellen ”tässä Mercedes Bentz, ja tuossa perseelleen lens!” Naurettiin asialle vielä seuraavanakin päivänä.

Muistaako joku lapsuudesta tuon hokeman? 

Kyllä mä itsekin ihmettelen miten näin huonosti käyttäytyvä lähiömuija on onnistunut kasvattaa noin korrekteja lapsia. 

Ei siinä. 

Asia josta olen tarkka tuon kiroilun sijaan (se tulee selkäytimestä enkä katso sille mitään voivani), olen siitä ettei ketään haukuta, arvostella eikä kategorioida mitenkään. Edelleen huvittaa yksi vanha blogikommentti jonka sain. Se meni about näin: ”en lähtis lesoilee sillä ettei mun lapsi tiedä mikä on homo.” No minäpä se sillä keulin maailman hamaan tappiin. Lesbovanhempana olen järjettömän tyytyväinen siihen, ettei lapsilla ole mitään mielikuvaa tai varsinkaan haukkuma-arvoa ko. sanalle. Humalainen oli lapsille ylläri, samoin mustalainen, kehitysvammaistakaan ne ei ehkä tiedä. Kyse ei ole siis siitä ettei niillä olisi kontaktia kaikenlaisiin ihmisiin, me ei vaan olla esitelty asioita niille kategoroiden. Joku on vaan ottanut liikaa alkoholia, Ramonalla oli kaunis mekko, ja yks poika osasi puhua viittomakielellä ja yks pappa ajaa siistillä kolmipyörällä. Se niistä. 

 

Käytiin sunnuntaina marketissa. Pihalla oli koju. Ikuistin kundin sen edessä jäätelöllä. Ja repeilin vedet silmissä. 

”Mamma, mitä sä naurat noi kovin?” 

…nooh, jossai kaupungeissa myydään mansikoita marketin edessä…. 

Mietin hetken avaanko niille tuota ”mainoslausetta”… No en avannu.

Joku raja.