Pitkä marraskuu

Ei kyllä hitto vieköön tää marraskuu on pitkä ku mikäki. Kaksi päivää sai meidän hoodeilla nauttia valkoisesta maasta. Nyt on vaan tuota kuraa ja pimeyttä. 

Mietin just että olisko tässä taas joku kuuskytäpäivää lusittu märkää ja pimeyttä putkeen? Aika hervotonta. Yks aamu mein vähä myöhempään töihin, (älä kysy, en osaa edelleenkään käyttää päivitettyä kännykän ohjelmistoa! Onneksi on kahden tunnin liukuma, nii harmia ei käyny.) nii, ku menin myöhempään töihin, ni sattui olemaan valoisaa. Sepä tuntu ihan uudelta ja mahtavalta. Sit palasin kuuden junaan ja pimeyteen. 

Joulukuun alussa alkaa lapsiperheessä se joulun hehkutus, jouluvalojen laittaminen ja kalenterikyttäys.  En paljoa suklaakalentereista perusta, esikoinen sai ensimmäisen vikajouluna ku asui kotona, ettei pääse sanomaan ettei lapsena ikinä suklaakalenteria saanu. Jossei jollain muulla lipsahda ostohousut jalkaan suklaakalenteriosastolla, nii me jatketaan edelleen ilman. Kisu epäili että mä kaivan aamuisin jonkun nahistuneen karkin repunpohjalta ja sitten arvotaan kuka sen ko. aamuna aina saa. He he. Sarkasmia. Kymmenenvuotiaalta. …tai sitten siitä on kasvamassa realisti. 

Mun seitsemäntoistavuotta putkeen käytössä ollut sukkakalenteri on vähä piiloon menny, ja olen tässä koittanut keksiä sille seuraajaa. Etin kuumeisesti pientä tonttunukkea, joka vois kotona öisin soheltaa tai mennä piiloon, ja sit kun lapset ois ”siivonneet” sen sotkut tai löytäneet sen jostai, ni ne sais jotku konvehdit… tää on musta ihan sikahauska idea, mutta vastaanotto voi olla vähän… sarkastinen. Mahdollisesti. 

Ehkä sitä sitten vähän valoa arkeen. 

Jouluna mulla ei olekaan juuri ylimääräistä lomaa, ja lasten loma tuntuu mun mielestä myös ihan ekstralyhyeltä. Loma alkaa kaksi päivää ennen jouluaattoa ja loppuu vuodenvaihteeseen jo, ni mihin ne puuttuvat lomapäivät on oikein piilotettu? Mä en kersana tasan ikinä ole mennyt kouluun ennen loppiaista joulun jälkeen. Vai muistanko väärin? 

 

No ei se tässä auta kun tahkota eteenpäin tätä samaa samaa pimeätä arkea. Onneksi työt on olleet tosi monipuolisia ja mukavia kerrassaan taas. Ja mulla on siinä työpöydällä kirkasvalolamppu, ehkä sekin saa sen verran piristymään että töissä jaksaa heilua. 

Pitäisi varmaan hankkia joku harrastus, ettei ihan nakkikastikkeen vääntämiseen kulu nää ”parhaat vuodet” tässä. 

Tämäki veijari on sitä mieltä että tämmösessä synkeydessä pelkästään nukutaan. Että voi pieni otus aiheuttaa harmaita hiuksia ihmiselle toteuttamalla luontoaan ja mönkimällä jatkuvasti johonki koloon koomailemaan. Tää on vielä nii junnari että vasta enstalvena saa alkaa horrostaa, ja näköjään tää syksy menee siihi että jatkuvasti otetaan kylpyjä ja valohoitoa että elimistö pysyy toiminnassa. 

(Sitä ku jotenki ajattelee että tuommonen lisko on liskomainen ja toimii liskomaisesti, ja senkun vaan sitä syöttää ja juoksuttaa ja semmosta, ni ei. Nelikymppiselle tuli vähä yllätyksenä että nää on tosi yksilöllisiä otuksia. Siinä missä ekan kanssa meni elämä ku oppikirjassa, ni tokan kanssa todella ei mene. Vaikka vois tietty luulla että ekan kanssa taapertaa ja opettelee ja tokan kanssa hommat sujuu jo rutiinilla, ni ei. Ei. Ei. Ei se auta ku laittaa vähä ylimääräistä eforttia hänen hyvinvointinsa eteen. Voin kertoa että eilen ensimmäistä kertaa liskon kakka sai mulle miltei kyyneleet silmiin. Mä melkei luulin kaiken nähneeni, ni ei. Piti se tämäki kokea!) 

 

Semmonen tajunnavirtaus tähän blogiin tästä junamatkalta. Sori iskä ( ja ne kaks muuta lukijaa) jos olitte postausta ehtineet jo odotella! 

Laita jo jouluvalot! Syö paljon suklaata! 

Voi hyvin!