Pitkä työmatka, ottaako päähän?

Yksi serkkuni soitteli viimeviikolla ja kyseli kuulumisia. Olivat pohtineet kehä kolmosen ulkopuolelle muuttamista ja häntä kiinnosti ottaako työmatka minua päähän. 

Mulla on kotoa työpaikalle noin 60km. VR täräyttää matkan rapiat puoleen tuntiin. Tämän päälle tulee siirtymisiä toisella junalla 4min, plus fillarilla ja kävellen. Ihan ok. Saman ajan voisin tuhrata, ja olenkin tuhrannut vuosia Helsingin sisällä ihan siirtyessä. 

Mä olen vähän maaninen niin lähden töihin tosi aikaisin aamulla, koska se aika ei ole pois keneltäkään. Mä olen tosi hyvä nukkumaan ja ennenkaikkea aamuihminen. Herään viideltä, pissatan koirat, juon kahvia ja olen työpaikalla 30min ennen töiden alkua. Vähän kreisiä. Iltapäivästä nipistän 5-10min jotta ehdin sellaiseen junaan, jolla olen jo kello 16 takaisin kotikylillä. 

Pitkät junamatkat kuluu lukien tai nettiä selaillen. Välillä mulla on muutama namunen kirjan kyytipoikana. Mulla on kotona sortin koira- ja lapsisirkus ja työtä teen ihmisryhmässä ihmisten parissa, joten sosiaalisia kohtaamisia on kymmeniä päivässä. Tähän asti olen ainoastaan nauttinut ”pitkistä” junamatkoista kun saa olla hetken oman itsensä tai jonkun jännityskirjan kanssa. 

Junailu maksaa noin 200€ kuussa, mutta se kompensoituu asumisen hinnassa. Kun asuin 10min junamatkan päässä työpaikasta, asumiskustannukset oli tuplat nykyiseen ja junamatkailu maksoi silti liki 100€/kk. 

( Olemme saaneet kuitenkin Helsinkiläisyksiön/kaksion hinnalla ison tontin, 300 neliötä tilaa, oman rauhan, marjapensaita, omenapuita, kukkia, vapautta, mustikoita… (Toki myös remppaa ja stressiä.)) 

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Ottaako työmatka päähän? Kerran muistan että otti. Maaliskuussa sysipimeään vesisateeseen lähtiessä mietin etten helvetissä jaksa tätä kolmeakymmentä vuotta, mutta seuraavana päivänä tilanne oli jo toinen. 

Joinain aamuina on mahtava fillaroida auringonpaisteessa, tai lämpimässä sumussa, kuten tänään. Ihan yksin. Hiljaisessa kaupungissa. Lintuja ja bambeja väistellen. 

Kahdenkymmenen sentin auraamaton hanki yleensä vaan naurattaa ja aiheuttaa hikeä. Ahistusta pimeyden lisäksi talvikuukausina aiheuttaa se, ettei mein kylillä ole hirveästi tapana hiekottaa teitä. Peilijäällä on paha luistella ohutrenkaisella fillarilla, koska loukkaantumisriski on melkoinen. (Nastarenkaat! Tiedän! En vaan ole saanut mitenkään aikaan…) 

Luulin muuttaessa että mun lomapäivät tuhlautuu siihen että joudun äkkiseltään soittamaan pomolle talviaamuisin ettei juna tule. Ihme kyllä, kertaakaan en ole edes myöhästynyt töistä junien vuoksi. Jotenkin, säästä huolimatta, tämä meidän junalinja onnistutaan survomaan ajassaan perille. 

Nyt kaivan taas jännäkirjan esille, ja tungen suuhun taskunpohjalta kaksi klähmäistä karkkia! 

Mukavia työmatkoja toivotan teille muillekin!