Pojalleni
Moi poika!
Sä täytät huomenna kuusi vuotta. Musta sä olet ihan huippujäbä. Sä ajoitit syntymäs semmoiseen elämänvaiheeseen, mihin kukaan juuri muukaan ei olisi voinut syntyä. Se että sä tulit mulle, ja meidän perheeseen, oli pitkän hedelmöityshoito- ja stressirumban maailman paras huipentuma. Toisaalta koko prosessin ajan mä hoin itselleni että se sieltä tulee kenen on tarkoitettu. Sä vaan odotit oikeaa aikaa.
Kun sä olit vauva, mä usein itkin onnesta kun katselin sua. Mun kyyneleet tipahteli sun nukkuville silmille, ja mä silitin sua hartaana. Päivä toisensa jälkeen. Sä söit ihan julmetusti, koko ajan. Neuvolassa ne nauroi että sä imet meistä kaiken, kun me vanhemmat molemmat vaan laihduttiin ja sä kasvoit hirveetä tahtia.
Sä myös huusit. Ihan hitokseen. Nyt sille voi jo nauraa, vaikka silloin ei juuri naurattanut lainkaan. Sä olet ollut haastava, omatahtoinen, nälkäinen ja vauhdikas poika. Poika, jonka ”pikku tempausten” ja klompsujen vuoksi mä olen ollut sydänhalvauksen partaalla monia kertoja.
Siitä turhautuvasta huutajasta on kasvanut mulle maailman kivoin pikkupoika. Ja hauskin.
”Sano mua kuusvuotiaaks!” Sä kiljahdit illalla sängystä. ”Äitis rakastaa sua.” On sun toinen vaki-iltahuuto. Sä vaan oot nii hauska. Suhun uppoo kaikki äitis tyhmät läpät. Ja mä oikeesti säikähdin eilen että sä tukehdut nauruus mun iltalaulun tähden. Sä oot nopeasti tajunnu sanamuunnokset, ja Leo-ukki varmaan pilvenreunalla nauraa punaiseen partaansa kun sä kyselet onko taas keska pali vai pääseeks ulos.
Nyt kuusivuotiaana, sen lisäksi että sä oot hiton hauska tyyppi, sä oot maailman kovin fillaristi ja maailman paras futari. Sä oot päiväkodissa reilu ja hyväkäytöksinen nuorimies. Sä diggaat junia, ja musta on vähän psykoa että sä osaat junakuulutukset ulkoa kaikilla kielillä. Sä tiedät mikä juna menee minne ja mihin aikaan. Sulla on pokkaa lesoilla joka päivä siitä, että sä tiedät ainakin seitsemän -mäki lopuista paikkaa, kun mä tiedän vaan kaksi. Sä osaat lukea ja laskea. Tosi hienosti. Muutama vuosi takaperin sä leveilit sun laskutaidolla. Liukumäessä. Mä osaan laskea, ja liukua kanssa, sä huusit. Ja mä nauroin. Sun kanssa saa nauraa aika usein. Ainoa vitsailu mistä toivon että opit eroon ennen aikuisikää on naisten pehvoille läpsiminen, siitä voi tulla myöhemmin sanomista, vaikka nyt naisia sekin vaan naurattaa.
Sä et ole ikinä lyönyt ketään. Paitsi kerran kun mä vahingossa käskin. Purrut olet kyllä, mutta niinku jo tiedät, se on vauvojen hommaa.
Susta on kasvanut aika cool kaveri. Jos sä turaat jotakin, sä pyydät aidosti anteeksi. Sä halaat niitä joista sä tykkäät. Ja suukotat mua joka päivä. Sä mielelläsi osallistut kaikkeen mitä mä vaan ehdotan missä voisit auttaa.
Sä edelleen söisit koko ajan. Aina pyydät lisää, eikä ikinä jää ruokaa lautaselle. Sä olet hitsin energinen pikkumies, joka aamusin sinkoaa raketin lailla vuoteesta uuteen päivään. Me ollaan aamuisin aina aika ajoissa, koska sä käden käänteessä peseydyt ja puet päälle, ja odotat eteisessä valmiina päivän uusia seikkailuja. Sä ilahdut jäätelöstä, lakusta, junista ja legoista. Ja futiksesta. Ja lätkästä. Ja pokerista. Uunileivistä ja kasvissosekeitosta. Mozzarellasta. Ja sormikasrukkasista.
Sä esität ettet sä paljoa koirista välitä, mutta heti kun silmä välttää sä olet jotaki koiraa silittelemässä. Sä olet ainoa joka laskee poismenneen koiran edelleen tähän perheeseen, ja se joka aamusin pongaa koiran meitä tähdestä katselemassa.
Ja kyllä sä ajoittain säädät, huudat ja sähläät enemmän kun mulla hermo kestää, ja joskus sun naama on aivan käsittämättömästi nurinpäin jatkuvasti, mutta tiedätkö, ei haittaa. Semmosta tämä on. Elämä.
Kasva hitaasti ja rauhassa. Sun kasvua on mahtava seurata.
Aja junalla. Pese hampaat ja ota vitamiinit. Pyöräilee. Pelaa ja huutele. Pidä puolias.
Muista että äitis rakastaa sua.
Onnea syntymäpäivänä pikkujäbä.
Kiitos että olet.
Mulle.