Remppa etenee, sairastelusta huolimatta

Noniin. 

Nyt ollaan tässä. 

Kisu on ollut yli viikon kovassa kuumeessa. Tänään uusi lääkärireissu ja uusia tutkimuksia. Tappi yskii jo, saa nähdä saako pöpö siitäkin otteen. Talon oston jälkeenhän oli Tyyppi kuukauden keuhkokuumeessa ja muissa liitännäistaudeissa. Ja mulla kävi kolmen päivän kuume. Sit Tyyppi veti kädet ja niskan käyttökelvottomaksi liiallisella poraamisella (!!), ja sen jälkeen paljastui että lääkitys veti vatsan romuksi. Ou jee. Eli tuosta kun lasketaan niin remontti etenee ja ei… 

Ilman ystäviä ei remontista tulis tällä perhesairastelusekoilulla mitään! Tai edettäisiin tosiaan sillä ”kahdenkymmenen vuoden päästä valmista”-modella. Nyt hiukka niinku meinaa sujuakin. 

Kisu oli ukilla hoidossa, ja me Tapin ja ystävien kanssa ”vähän” hommissa. Keittiö purettu, aidantolppaa laitettu, pensasta raivattu, kuoppia kaivettu ja seinää tapetoitu. *

Täytyy muuten sanoa että tommonen kuusivuotias pikkukundikin on kyllä hyödyllinen (ja maailman paras) miniremonttireiska, hoitaa kaikki annetut työt mukisematta, raivaa pusikkoa, mittaa, ojentaa työkaluja ja kantaa purettuja kaappeja. Ja maksoi mulle 4 sämpylää, kaksi keksiä ja 6 karamellia sen palvelukset koko viikonlopulta. 

Ensilauantaina pitäisi lattiat ilmaantua keittiöön ja vessoihin. Sitten päästään laittamaan keittiön kaappeja ja vaihtamaan vessanpönttöjä. Sit voidaan alkaa murehtia kylppäriä… Ensimmäinen tarjous pamahti budjetista yli niin että paukkui. ”Olisko joku poreamme tähän  hyvä?” No ei. Ei ollut se meidän remonttifirma se. Selkeesti sanoin ettei kikkailua, spa:ta eikä lasiseiniä, ei marmoria, ei italialaista kaakelia. Mä en ikinä ole päässyt sinne luksus-moderni-cool-pömpöösi-koti-sisustus – tasolle. Remppajamppa ei vissiin tajunnut. Mä haluan vaan kodin, ja kylpyhuoneen. Siistin. En mitään näyttelytilaa. Niin. Nyt on aika soittaa perinnemiehelle, josta muutama postaus takaisin päin mainitsin. 

* ystävä Tee putosi alppiruusun vangiksi. Suoraan selilleen pusikkoon, eikä sieltä helpolla pois päässytkään. Varsinkaan kun mahdollinen auttaja nauroi katketakseen vieressä. Tee myös antoi mulle vähän lekasta päähän, ja itse kolautin itseäni rautakangella. …mutta hengissä ollaan, ja eletään varmaan vuosia pidempään tuon päivän muistoilla ja nauruilla.