Reunalla.

Tää fiilis! *

Musta tuntuu että keikun aika korkealla ja kapealla rimalla mun psyyken kanssa. Tätä taloa mä yli kaiken rakastan, mutta hitto että se myös voi stressiä tuottaa. Nyt on suunnitelmat suht selvät muutaman remppa-asian kanssa, enää rahoituskuviot hiomatta. Luulen siis kyllä että me onnistutaan, mutta ihan selkeetä kuviota vielä ei ole.  Ts. niitä ei-niin-hyviä vaihtoehtoja on lukuisia joista valita… Tärkeintä kuitenkin nyt on saada systeemit luotettavasti pelittämään. Tälläisessä ressissä mä en pysty elämään. 

Eilen syntymäpäiväni kunniaksi vapisin (stressi)vatsakramppien kanssa sängyssä koko illan. Söin iltaruoan, tärisin ja yökin, ja ryömin yläkertaan antamaan huolestuneille penskoille synttärijuhlakeksit. ”Kyllä tää tästä. Huomenna vanhentunut äiteenne on ku uus.” Ja olinhan mä. Tosin edelleenki on synttärit nappuloiden kanssa juhlimatta. Onneksi Tyyppi oli rakentanut mulle semmoi mainion kakun joka säilyy kyllä viikonlopulle asti. Koiranperkele söi tietty pöydältä loput keksit heti kättelyssä. 

 

Mua itseeni oikeen naurattaa kun olen vihaisena alta kulmain vilkuillu laitettuja naisia junassa ja ärissyt mielessäni että hyvä se on siinä naama laitettuna hienostella kun teillä on toimivat putket, saakeli! Mikä kateus, mikä mahtava katkeruuden tunne. Ja siis toimiihan nuo meidänki putket, ehkä, toistaiseksi, ehkä. Kyllä mä voin suihkussa käydä ja laittaa lilaa luomiin täällä ihan vapaasti ja luonnollisesti, jos rehellisiä ollaan. Mä haluan nyt vaan ajatuksissani olla marttyyri ja kitkeröityä elämän ”huonoista” valinnoista, ja mulkoilla muita pahalla silmällä aamujunassa. Ja omasta nuhjuisesta asenteestani jotaki putkia syyttää. Ohimenevä asennevamma elämää kohtaan, luulen. 

Tänään olin vähän enemmän oma itseni jo. Tai fysiikkani kanssa sujut niinku. Poljin asemalta prismaan ostamaan perheelle ruokaa, pesin kekarat, tarkastelin läksyt, maksoin laskut, tein sen ruoan ja luin ne viidennettuhannet iltasadut ja pesin taas yhdet jonkun toisen hampaat. Sit arjen sankarina lojahdin sohvalle kuorsaavan vauvakoiran alle kivuttoman mahani kanssa nauttimaan kylmän alkoholittoman oluen ja ennen yhdeksää aion olla sängyssä.  Whoop whoop. 

…Aloittaakseni aamulla taas uuden huomisen mulkoilemalla laitettuja naisia kello kuuden aamujunassa. 

 

Ps. kaksi parasta ystävääni sohvakoomailee just tällä siunaamalla hetkellä myös. Ja tästä toki meidän on pitänyt toisillemme somessa tiedottaa. Kyllä tää keski-ikä on ihmisen parasta aikaa. Ja parasta on ystävät joiden kanssa nää tähtihetket voi ja pystyy jakamaan. 

 

* Kerroinkmää jo kun käytiin Seikkailusveitsissä? Nää kuvat saa mut nii hyvälle tuulelle, vaikka Kisun tasapainoilua käytinkin tässä postauksessa oman huojuvan psyykeni kuvaajana…