Skidien kotihommia

Esikoinen kerran suuttui kotona ja huusi hysteerisenä ettei nuorempien kersojen varmaan tarvitse tehdä ikinä mitään kotitöitä koska ”hännnnn hoitaaaa kaikeeeeen!” Sitten se epeli muutti (pakeni rasittavia kotihommia) jo 17-vuotiaana omaan asuntoonsa. 

Eilen kirjattiin Kisun ja Tapin kanssa väliaikaisiin kodin sääntöihin, ettei kotitöistä ns. väännetä naamaa, koska se rasittaa mua. Fraasit: ”emmäolesotkenu” ja ”emmäsitäsiihejättäny” on kiellettyjen listalla toistaiseksi. 

Koska mä olen sitä mieltä että tää on meidän yhteinen koti, ja kotihommiin osallistuu kaikki, enkä minäkään väännä naamaani laittaessani kekaroilleni esimerkiksi ruokaa. Tää on meidän yhteinen koti, eikä keski-ikää lähestyvän marttyyriäidin orjatyömaa. 

”Mitä sun lapset sit tekee kotitöinään himassa?” Kysyi työkaveri tänään. 

Ööööö. 

Tyhjentää tiskikoneen,

siivoaa huoneensa (sis. imurointi, pölyjenpyyhintä ja moppaus 1x/vko),

viikkaa puhtaat pyykkinsä,

pesee oman vessansa,

petaa aamuisin sänkynsä ja

laittaa likapyykit pyykkikoriin ja astiat koneeseen. 

No eipä ole paljoa vaadittu, mun mielestä. 

 

”Natsimutsi!” Sähisi Klaudia.

 Enpä ole.

Nytkään skidien kanssa ei ollut keskustelua siitä tehdäänkö kotihommia vai ei, vaan siitä nillittämisestä kuka jätti mitä minnekin. Ne on pienestä pitäen saaneet osallistua kotihommiiin oman ikätasonsa mukaan, ja tässä tulos. Toki ysivuotiaalle pitää huomauttaa huolellisuudesta, ja niiden vessan pyyhkäsen niiden tietämättä silloin tällöin ”varuiksi”. 

Poika on aina halunnut osallistua ruoanlaittoon ja olen antanut sille ruoantekohommia apukäsinä. 

Huippua oli, kun kundi halusi mun kesäloman loppumisen kunniaksi, ihan itse, valmistaa mulle kolmen ruokalajin illallisen. Ja mä annoin! 

Tappi 6vee väänti salaatin (veitsi!), pizzaa (vaikka taikinantekoon oli äärimmäisen vaikea olla puuttumatta, jauhot, you know…) ja mutakakun (oh kanamunat!).  Hitsi kyllä se pojan kokema tekemisen ilo tuntui mustakin mukavalta. Ja kyllä oli poika polleana kun mutakakkukin kehuttiin maasta taivaisiin kummin ja mun serkun toimesta. 

Kuvassa oman elämänsä masterchef Riihimäki 2016. 

 

Niin että. Kukin tyylillään, tietty. Eikä nyt kauheasti näytä siltä että kersat kärsii orjuudessa, vaan siltä että meillä vaan nyt toimitaan näin. Ja tää toimii. Meillä. 

Miten tiellä toimitaan? Ja miksi?