Sunnuntai 20.9.
Aamulla unen läpi kuulen kun Tyypin herätyskello soi. Tälläkertaa onnistun jatkamaan unia. Jossain vaiheessa parisägyn patja heilahtaa, epäilen jonkun karvanaaman kömpivän viereeni. Tarkoitus on komentaa tyyppi lattialle, mutta heräänkin noin tunnin päästä suloisessa tassusekamelskassa rescuekoiramme kanssa.
Lapset kuuluu olevan hereillä, sanon niille hyvät huomenet, ja valutaan porukalla alakertaan. Minä napsauttamaan valmiiksi ladatun ja sydänlapulla varustetun kahvinkeittimen päälle, lapset lastenohjelmien pariin. Pissitän pikaisesti espanajanihmeen, ettei aamupissa tule lattialle, niinkuin näillä rescuekoirilla joskus tuppaa käymään.
Hörpin kahvin kitusiini, ja vedän verkkarit jalkaan. Kolme koiralenkkiä myöhemmin (Ensin rescue, sitten tytöt, sitten pojat.) ruokin koirat. Viisi kuppia jonoon, pöperöt tarjolle, ”istu ja ole hyvä”:t.
Lapset toivoo aamupalaksi munia, joten paistelen munia niiden iloksi, ja syödään juusto-muna-leipiä aamupalaksi.
Lapset siirtyvät yläkertaan pelaamaan pasianssia, käytän hiljaisen hetken toiseen kahvikupilliseen. Laitan Tyypille töihin aamuterkut ja hyvät huomenet tekstarilla. Googlettelen hetken aitoja, virkkaan Ruttnaamalle lapasta, luen blogeja. Pienen tovin ehdin tehdä kontaktiharjoituksia koirien kanssa.
Lähdetään mukuloiden kanssa kauppareissulle. Jutellaan mukavia, ne saa valita itselleen välipalaviilit. Palaan kamelina kotiin. Jeesus että ruoka voikin repussa painaa!
Lapset siirtyy ulos pelamaan sählyä ja futista, minä laitan karjalanpaistia uuniin. Ihana ruoka pöhisee itsekseen padassa, joten pääsen uudelleen koiria lenkittämään. Huikkaan lapsille että pissahädän yllättäessä ovi aukeaa kahvasta. Vien rescuekoiran pellolle, jonka jälkeen tytöt metsään, ja pojat vielä pienelle lenkille. Samalla juttelen päivän aiheita ystävän kanssa puhelimessa. Kotiin saapuessa huikkaan lapsille sinne pihapuolelle palanneeni reissuilta, ja pyydän ne välipalalle sisään.
Keitän itselleni ihanat päiväkahvit. Koti tuoksuu karjalanpaistille. Lapset syö viiliä ja juttelee mukavia.
Istun sohvannurkassa ja mietin seuraavaa siirtoa. Kello on 13.15, lapset aikovat ulos pelaamaan. Aika paljon olen saanut aikaan tuossa aamupuolella. Nyt lukisinko e-kirjaa, vai siivoaisinko vähän? Vai yllättäisinkö itseni ja katsoisin televisiota ihan. Nyt jo, 36 vuoden kypsässä iässä olen sen verran seestynyt että voin jo kuvitella olevani hetken jouten. Jopa näin sunnuntaisin.
Silti.
Voisin lyödä satasen vetoa että kahvin jälkeen alan siivota…
kivintä tässä on, että vapaapäivää on vielä puolet jäljellä, ja kohta Tyyppikin jo kotiutuu.
Miten sun sunnuntai?
Ps. Ei sillä että Tyyppi pääsee töistä pian tänne meidän luokse, voi meinaan olla että eläinystävät tarttis jotaki spessua puuhaa tänään, puiston tai metsän muodossa esim… Kontaktiharjotukset ja peruslenkit ei ihan välttämättä noille(kaan) sähikäisille riitä energianpurkuun.. He he.