Toisen romu on toisen aarre.
Mä haaveilin jalkalamppua jo häälahjarahoilla pari vuotta sitten, mutta onnistuttiin rälläämään lahjarahat hyviin illallisiin ja mopo-tour-de-cap-verdeen. Money well spent.
Jalkalamppurakkauteni ei kuitenkaan ollut sammunut. Olen vaan hautonut sitä sisimmässäni.
Ystäväni Anna jakaa mielenkiintoni kierrätykseen ja vanhoihin tavaroihin, joten täällä ollessaan hän mieluusti kyytsäsi mua autolla kierrätyskeskukseen. Siellähän se oli, mun lamppurakkaus!
”Mä huomaan että ootte käyny kierrätyskeskuksessa!” Sanoi Tyyppi.
”Näin sen ruman lampunjalan kellarissa…”
Häh? Ai tämä söpöli vanhoine pistokkeineen!?
Vitosen rahallisella panostuksella sain kotiutettua tuon jalan ja siihen passelin varjostimen.
Vähän maalia pintaan laitoin, ja kas!
Siinä hän on! Mun jalkalamppu. Omiaan se toki olisi myös olohuoneessa, mutta makkarissa sen on turvallista pönöttää, makkari kun on koiravapaata aluetta,niin kukaan kohlotin ei lamppua pääse kaatamaan.
Päivän viisaus: toisen romu on toisen aarre.