Vilkas kävelyvauhti on temperamenttikysymys
On muuten mahtavia nämä nykyajan arviointikeskustelut. Kävin justiinsa istumassa molempien nuorempien kersojen ajat, ja kyllä on hienoa että joku näkee mun kekarat yhtä loistavassa valossa kun minä. En luulekaan että moinen suitsutus jatkuu kovin montaa vuotta, koska teini-ikä, joten mehustelen kyllä näillä palautteilla siihen asti kun riiviöt alkaa karkailla ikkunoista öisin, ja raahaa jotaki ihmejamppoja tänne yökylään.
Molemmat kuuluu koulussa briljeeraavan tieto-taidoillaan, ja käytökselläänkin. Pojalla tosin suu käy koko ajan, mutta ope kyllä myönti että ihan asiaa se sieltä pajattaa. Sukuvika, sanoin. Ei tosin se, että meiltä muilta asiaa aina tulisi, se on peritty jostain ihan muualta. Otettiin nyt asian korjaamiseksi hymynaama-taulu käyttöön. Tosin kersa olis meidän suvussa ensimmäinen jonka saa tarroilla / hymynaamoilla hiljenemään. …Serkun sai kyllä hiljenemään nappia painamalla aikoinaan, mutta se olikin silloin radiossa töissä.
Ei noiden kanssa täällä toki ruusuilla aina tanssita. Normihommat unohtuu, heijastinliivit jää naulakkoon ja naamaa väännetään milloin mistäkin. Perus-perus-sanon. Onneksi älyävät olla koulussa edes vieraskoreita.
Ajauduin tänään lukemaan lapsiin liittyvää ADHD-keskustelua naamakirjassa, ja vielä sellasen ystävän seinältä, joka saa aikaan aina siellä valtavan hässäkän tai jotaki vastakkainasettelua vähintään. Koitin pitää näppäimistön mykkänä, mutta en sitten onnistunut. On varmasti vääriä ja oikeita diagnooseja, toiset saa apua lääkkeistä, toiset terapiasta, jotkut ei mistään. Mun mielestä on vaan käsittämätöntä ihmisten nykyinen tapa kirjoittaa vastineitaan todella haastavaan ja provosoivaan sävyyn, tai kaneetilla ”itse tämän tiedän”. Kun. Mikään ei vaan ole niin mustavalkoista.
Kyllä kasvatus-jeesus-Sinkkonenkin on sanonut (useasti) että oikeanlaisessa kasvuympäristössä ei välttämättä ala neuropsykologiset ongelmat rehoittamaan. Toisilla on hermoverkon herkkyydestä johtuvaa taipumusta moiseen. Allekirjoitan tämän. Vähemmän paskaa ruokaa, vähemmän sokeria ruokavaliossa, vähemmän vääränlaista visuaalista virikettä ja vähemmän pelejä ja enemmän unta vähentää varmasti pikkuaivojen kuormitustilaa ja pienentää kaikenmoista problematiikkaa. Diagnooseihin, niiden oikeellisuuteen tai lääkitykseen mä en tässä sen enempää syvenny.
Mulla itsellä on aikamoisen vilkkaat aivot ja toimelias sielu. Maanisemmat kaudet lähentelee selkeästi ADHD:tä keskittymisen vaikeuden ja maanisen meininkini puolesta. Nämä puuskat voi toki laskea plussaksi tai miinukseksi, ihan kuinka itse haluaa. Yleensä lasken piirteet hyviksi, varsinkin kun olen kantapään kautta opetellut myös tasoittelemaan olojani, ja väkisin rauhoittamaan hermostoa levolla.
Luulen että yksi lapsistani on tainnut periä tämän piirteen, josta varmasti on hänelle yhtälailla iloa ja tuskaa. Ollaan Tyypin kanssa samaa mieltä siitä, että vääränlaisella kasvuympäristöllä meillä saattaisi olla käsissä aikamoinen ongelma tämän lapsen kanssa jossain vaiheessa. Eikä se keskittymiskyvyn puute ja ylivilkkaus aina kantajallekaan ole helppo rasti. Onneksi ollaan älytty pelata kortit aikanaan oikein. Vaikka senkin suhteen on muutamia kasvatuskeskustelua jouduttu käymään, mm. missä kulkee sisällä juoksemisen ja ”vilkkaasti kävelyn” raja.
T. Vilkas kävelijä, jonka mielestä kävelyvauhti on ainoastaan temperamenttikysymys…