Matka hämärästä valoon. Miten se alkaa? Yhtäkkiä sydämessäni uusi tunne, kyky arvostaa, jättää arvostelematta, ihailla ilman kadehdintaa. Miten toisen onnistuminen on mielestäni siistiä, eikä enää tekopirteää tyhjänpäiväistä hömpötystä. Minä olen muuttunut, yhtäkkiä. Wau. Mutta mitä tällä uudella itsellä tehdään ja kuinka siitä pidetään huolta, ettei se lähde uudelleen pakoon?
Miten sitä ihailtavaa kirkkautta saa omiin silmiin lisää? Miten innostua, olla liekeissä, miten uskaltaa, miten hypätä, pelkäämättä? Listaanpa ylös niitä hetkiä, kun silmistäni voi nähdä palavan tulen, niitä hetkiä kun olen lähempänä itseäni.
- aamuisin kylmässä vedessä uituani
- tanssittuani
- laulettuani
- silloin, kun joku sanoo mulle, että liikuttui jostain, mitä minä olen luonut
- nähtyäni jotain valtavan kaunista
- koettuani jotakin ihan uutta
- kun uskallan ylittää itseni.
- kun olen niin vahvasti läsnä, etten muista omia kasvojani, että en muista olevani muusta irrallinen olento
Mutta mitkä ovat ne askelkivet, joita pitkin astelemalla saan elämääni lisää puhdasta innostusta, syvää viisautta ja iloa? Onko minusta tullut liikaa rakkaimpani kaltainen? Onko tämä kaikki lainassa, tai mukauduinko, niin kuin minulla on ollut tapana? Tai onko sillä väliä, jos muutos on positiivinen ja vie minua kohti omia unelmiani, omaa tarkoitustani, omaa sisintä, syvintä, kauneinta itseäni.
Unelmat, mitä ne edes on. Tuntuu, että vuosien unen jälkeen minä yhtäkkiä taas muistan. Loputon keskinkertaisuuden luuleminen onneksi ei vie pois sitä tosiasiaa, että olen ollut onnellinen ja että kaikki nämä tiet joita kuljin ovat olleet oikeita teitä. Mutta nyt, yhtäkkiä: Turhautuminen, ihan uusi, innostava tunne. Turhautuminen itseen, turhautuminen tyytymiseen ja keskinkertaisuuteen. Tämä on matka jonka minä haluan kulkea, ja ne polkujen varret joiden niittyjen kukkia minä haluan poimia. Kaikki on tänään mahdollista, ihan kaikki.
Ja jotta minä tulisin todeksi, lupaan itselleni, että tulevina päivinä, ihan jokaisena, astun askelen lähemmäksi unelmaani, tavalla tai toisella. Laulan yhden laulun, kirjoitan yhden runon, meditoin tunnin, kävelen metsässä ja olen itselleni tärkeämpi kuin kukaan muu, jokaisena päivänä hengitän syvään ja kiitän. Sillä minä olen lahja.
