En tiedä milloin olisin viimeksi vastannut rehellisesti kysymykseen ”Miten sulla menee?”.

Love will tear us apart soi ja tanssin muiden mukana, mutta oikeasti menen rikki jokaisella askeleella. Tunnen, tiedän, kuinka rakkaus ei ole minua varten, mutta alan olemaan sinut ajatuksen kanssa. Biisin loputtua menen yksin kotiin, kuten aina ennenkin. Onnellisuus, se ei ole tarkoitettu minua varten. Se sattuu, mutta kai minä kohta ymmärrän.

Entinen dekadenttiräppäri nyt varastaa runoja. Aamiaismuroissa kyynelii puroina.Lapsen halus olla susikoira Roi. Nyt polttaa ku Bogart ja vaikeroi.Alkaa muistuttaa jo kehäraakkia, sen yksiö keskoskaappia.Kaiken viekööt ja estäkööt. Se kuka leikkiin lähtee, se marraskuun kestäköön.Ja nyt ei mikään oo liian stydii, riimivihkoi ja fosforikynii.Marraskuu muuttuu joulukuuks, tai huonoin päivin takas lokakuuks.Halvaantuu ku vastas muut, os. pelastakaa […]

Kerran joku kysyi mitä haluan tehdä kymmenen vuoden kuluttua. – Haluan olla onnellinen. Hän kysyi millä tavalla. – Haluan, että hyväksyn itseni semmoisena kuin olen, että uskallan rakastaa ja tulla rakastetuksi, etten koko ajan odota vastoinkäymisiä, että nautin elämästä ja en mieti sotaa, väkivaltaa, nälkää ja köyhyyttä. Etten itke itseni uneen.

Sanat kuvailemaan maailmaani ovat hukassa. Olen turvautunut Tumblriin. Vaikka ei itse osaa pukea oloaan sanoiksi, joku muu on onnistunut siinä. Olen taas katsellut liikaa laihoja ja kauniita naisia ja mielipiteeni omasta naamastani on vahvistunut joka päivä: Terapia ja psykologi pyörivät päässäni. Mutta enhän mitä niitä tarvitse, osaan ajatella ihan selkeästi. Ei minun itsekuvassa ole mitään […]

Olen jo pitkään olettanut, että olen ihminen joka on olemassa mutta joka ei merkitse mitään muille. Olen se tyyppi, jonka kanssa jauhetaan paskaa koulussa ja luennoilla, mutta jota ei ajatella sekunttiakaan kotona. Että minua ei ole olemassa kampuksen ulkopuolella. Että olen ihminen, joka välillä ilmestyy kaveriporukkaan bisselle, mutta jos en tule, sillä ei ole väliä. […]

Puran ahdistukseni ja vihaisen mielialani kuuntelemalla punkia ja pogoamalla keittiössä. Yskin räkää keuhkoistani ja toivon ja en toivo että tulen kiepäksi koska minulla on iso kasa koulujuttuja ja sänky on niin mukava. //www.youtube.com/embed/7oEjCpfpNPQ?list=RDsbLaFiZmoKo

Tänään olisi ollut Minä ja Ville Ahosen keikka. En mennyt. Samaistuminen on liian suuri. En ole valmis kyynelehtimään Mbarin yleisössä.   Et tahdo kuolla, et vain jaksa enää elää. — Mia, älä vielä katoa.     Juoksen niin kauan että sydämeni pysähtyy. — Vittu että rakastan tätä roviota, jonka olen itselleni rakentanut. Kuvat.  

Mistä tiedän olenko oikeasti jotain mieltä vai huijaako rikkinäinen mieleni minua taas? Olenko oikeasti maailman turhin ihminen? Todennäköisesti kyllä.

Ystäväni on eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään. Yhtäkkiä seurani taas kelpaa. ”Tuletko bisselle, tuletko viinille, mennäänkö kahville?”. Mainitsin asiasta. ”Joo, oon huomannu et oon alkanu tehä tollee. Mulla on nyt vaa aikaa kaikille muille. Vähän typerää kyl”. Anteeksipyyntöä ei kuulunut. En tiedä minä minun entiset seurustelevat kaverini pitävät minua. Villinä sinkkuna joka juoksee ulkona joka viikonloppu vapaana? […]